Urheiluvammat lisääntyivät koronan jälkeen
Koronan sairastaneilla on amerikkalaisen tutkimuksen mukaan suurempi juoksuvammojen riski.
Koronan sairastaneilla on amerikkalaisen tutkimuksen mukaan suurempi juoksuvammojen riski.
Kuulutko niihin, jotka ovat jo sairastaneet koronan? Jos harrastat juoksua, kannattaa harkita pidempää lämmittelyä tai lyhyempää lenkkiä. Amerikkalaistutkimuksen mukaan juoksuvammat lisääntyivät covid-19:n sairastaneilla juoksijoilla.
Tutkimukseen osallistuneista 2 000 juoksijasta 6,3 prosenttia oli sairastanut koronan. Lähes joka kolmas heistä (31 %) kertoi kärsineensä viimeisen kuukauden aikana vammasta, joka oli estänyt juoksemisen vähintään viikon ajan. Vain joka viides (21 %) koronaa sairastamattomista oli kärsinyt vastaavista vammoista.
On aivan tavallista, että keho kärsii, jos treenin aloittaa uudelleen liian räväkästi sairastamisen jälkeen. Silti tutkijat hämmästyivät koronan jälkeen kärsittyjen juoksuvammojen määrää.
Alttius vammoille saattaa heidän arvionsa mukaan johtua siitä, että korona on monilla johtanut pitempään liikkumattomaan kauteen kuin muut sairaudet, koska suositusten mukaan levossa ja kotona on pitänyt pysyä jopa useiden viikkojen ajan.
Lähde: Sports Health