Velttoilu viikonloppuna pilaa painokehityksen
Yhdellä pienellä muutoksella per vapaapäivä saat asian kuntoon.
Yhdellä pienellä muutoksella per vapaapäivä saat asian kuntoon.
Moni meistä tekee istumatyötä, mutta sohvan ja jääkaapin välillä sukkuloiden vietetty viikonloppu on painokehityksen kannalta pahempi kuin kokonainen työviikko toimistotöissä.
Yhdysvaltalaisen Etelä-Carolinan yliopiston tutkimuksen mukaan viikonlopun painoa nostava vaikutus johtuu siitä, että viikonloppuna ollaan istuallaan saman verrankuin arkenakin, mutta viikolla syödään kevyemmin ja terveellisempiä annoksia. Viikonloppuna sen sijaan herkutellaan ja syödään paljon.
Tutkimuksessa seurattiin 332 aikuisen koehenkilön ravinto- ja liikuntatottumuksia vuoden ajan. Vaikka liikunnan ja liikkumattomuuden määrä pysyi samana, mutta syöminen oli viikonloppuisin runsaampaa, vartaloon kertyi rasvavarastoja.
Viikonloppujen muuttaminen aktiivisemmiksi ei onneksi vaadi paljon.
Tutkimuksen mukaan 20 minuutin aktiivisuuden lisääminen lauantaille ja sunnuntaille sai painon laskemaan kilon vuoden aikana ja kehon ravaprosentti aleni 1,6 %. Sama liikunnan lisäys työpäivinä ei kuitenkaan tuottanut vastaavia tuloksia, jos viikonloppuisin jatkettiin totaalista velttoilua.
Aktiivisuuden lisääminen 20 minuutilla ei tarkoita, että aika pitäisi käyttää treeniin, kunhan nousee ylös ja tekee jotain muuta kuin makoilee tai istuu.
Tärkeintä on, että on jalkeilla, vaikka katsoisi televisiota samalla tai laittaisi ruokaa, kunhan ei istu.