Miksi uni maittaisi päivällä
Tekisikö iltapäivällä mieli torkahtaa? Se on täysin luonnollista.
Nokoset keskellä päivää voivat sekä virkistää että piristää mieltä, kunhan muistat muutaman nokkaunien nyrkkisäännön.
Onko sinunkin pakko saada kupponen kahvia lounaan jälkeen pysyäksesi hereillä? Et ole ainoa. Unitutkijoiden mukaan iltapäiväisten tupluurien tarve on monilla täysin normaali, vuorokausirytmiin liittyvä biologinen tarve. Jos se vain olisi mahdollista, useimmat ottaisivat pienet torkut iltapäivällä.
Unihormonin eritys ei lopu aamulla herättyä kuin seinään, vaan vasta kunnon annos valoa alkaa kumota näitä vaikutuksia ja viestiä aivoille päivän koittaneen.
Vireystila kuitenkin laskee luontaisesti monilla iltapäivällä esimerkiksi verenpainetta ja hormonien eritystä säätelevän "biologisen kellon" ohjaamana. Monille luontaiseen unirytmiin kuuluisikin kaksi unijaksoa, joista toinen ajoittuisi iltapäivään. Joissakin maissa vietetäänkin yleisesti lepotaukoa, siestaa, iltapäivällä.
Täydelliset tupluurit
Nokoset voivat parantaa mielialaa, vähentää stressiä ja lisätä työtehoa - mutta vain, jos ne eivät venähdä liian pitkiksi. Monille riittää noin parikymmentä minuuttia.
Yli puolen tunnin päiväunien aikana ihminen ehtii vaipua syvään uneen, ja tällöin päiväunet voivat haitata jo yöunia, ja olokin on herättyä melkoisen tokkurainen. Päiväunia ei kannata myöskään jättää kovin myöhälle, sillä tällöin yöunta saa todennäköisesti odotella pidempään - ja aamulla kellon soidessa olo on jälleen väsynyt.