Useimmat meistä tiedostavat sen, että ihosyövän riski kasvaa, jos ihoa ei suojaa auringon haitallisilta säteiltä. Harvempi kuitenkaan tietää, että UV-säteily voi vahingoittaa myös silmiä, jos silmiä ei suojaa auringolta. Erään tutkimuksen mukaan 75 prosenttia osallistujista ei tiennyt, miten UV-säteily vaikuttaa silmäsairauksien esiintymiseen.
UV-säteily vahingoittaa silmiä
UV-säteily voi aiheuttaa esimerkiksi melanoomaa eli ihosyöpää silmäluomissa ja silmämelanoomaa. Onneksi suurin osa silmäluomien kasvaimista on hyvälaatuisia mutta silmäluomiin voi säteilyn vuoksi tulla myös haavaumia, jos kasvaimia ei hoideta. UV-säteily voi aiheuttaa syöpää myös itse silmässä, mutta onneksi tällaiset tapaukset ovat verrattain harvinaisia.
Silmien altistuminen UV-säteilylle voi johtaa myös harmaakaihin esiintymiseen. Silmäsairaudet koskettavat meitä kaikkia, jos elämme tarpeeksi vanhoiksi, mutta UV-säteily nopeuttaa kaihin ilmenemistä. Maailman terveysjärjestön mukaan esimerkiksi Tanskassa jopa joka viides kaihi johtuu UV-säteilylle altistumisesta.
Auringon haitalliset säteet voivat aiheuttaa myös siipikalvo-nimellä tunnettua silmävaivaa, jossa hyvälaatuinen ihomuutos kasvaa silmän sidekalvolta sarveiskalvolle. "Vaiva on todella ärsyttävä ja aiheutuu useimmiten juuri auringolle altistumisesta", sanoo silmälääkäri Maria Kyhn.
LUE MYÖS: Näin tunnistat melanooman
Aurinkolasit ovat edullinen suoja
Johtopäätös on selvä: Aurinkolasit ovat oiva ja edullinen vakuutus silmätauteja vastaan, koska ne suojaavat silmiä auringon UV-säteilyltä. Muista kuitenkin panostaa kunnollisiin aurinkolaseihin. Kerromme, mitä kannattaa ottaa huomioon silmien suojaamisessa auringolta.
6 vinkkiä silmien suojaamiseksi auringolta
Silmät kannattaa suojata aurinkolaseilla, kun UV-indeksi on vähintään 3.
Muista, että UV-säteilyn määrä määrittää sen, koska aurinkolasit on syytä kaivaa esiin. Ulkolämpötila ei ole tässä toimiva mittari, sillä säteily voi olla voimakasta mihin vuodenaikaan tahansa.
Aurinkolaseissa ratkaisevaa ei ole merkki tai hinta. Lasien tulisi suojata 100-prosenttisesti sekä UVA- että UVB-säteiltä. CE-merkinnällä varustetut lasit tekevät tämän.
Valitse linsseihin oikea sävy käyttötarkoituksen mukaan. Linssien väri vaihtelee, ja väri kannattaa valita sen mukaan, käyttääkö laseja useimmiten esimerkiksi ajaessa vai vesillä.
Muista suojata myös lasten silmät, jotka ovat erityisen alttiita UV-säteilylle, koska lapsen silmä suodattaa aikuisen silmää vähemmän UV-säteilyä.
Tarkista päivän UV-indeksi ennen ulos lähtemistä. Jos indeksi on 3 tai suurempi, kannattaa suojata silmien lisäksi myös iho vaatteilla tai aurinkovoiteella ja pää hatulla. Ilmatieteen laitoksen UVI-ennusteesta voit tarkistaa ajankohtaisen UV-tilanteen eri paikkakunnilla kotimaassa ja ulkomailla, Sovelluskaupoista, kuten App Storesta ja Google Playsta on saatavilla UV-indeksin osoittavia sovelluksia.
Lähteitä: Maria Kyhn, silmälääkäri, Tanskan syöpäjärjestö ja optikkoliitto, TYKS.