Makeasta kieltäytyminen on monella vaikeaa tai jopa mahdotonta. Sokerin seireeninkutsulle on kuitenkin luonnollinen selitys. Kerromme, miksi sitä voi olla niin vaikea vastustaa.
OLETKO SOKERIRIIPPUVAINEN? Sokerista irti pyristely voi olla vaikeaa.
Olet kenties kuullutkin, että ihmisen makeanhimo on perua esivanhemmiltamme. Tämä saattaa kuulostaa heikolta tekosyyltä omaan makeanhimoon, mutta on itse asiassa totta. Ihminen on vuosituhansien saatossa oppinut, että makeasta aivot saavat nopean palkitsemisen tunteen, joten makeanhimossa ei ole kyse mistään sattumanvaraisesta mekanismista vaan ihmisen kehityksen myötä syntyneestä piirteestä.
Vuosituhansien aikana monet asiat ovat myötävaikuttaneet makeanhimon syntyyn, mutta ennen kaikkea makea palkkio auttoi esivanhempiamme selviämään julmasta elämästä savannilla. Alla esitellään kolme syytä sille, miksi makeanhimo oli suuri etu eikä jatkuva ärtymyksen lähde kuten nykyisin.
Kuvittele, että joutuisit selviämään pelkillä luonnonantimilla. Mistä tietäisit, mitä voi syödä turvallisesti ja mitä ei? Eräs ihmisen DNA:han koodattu ohjenuora on, että makea on syömäkelpoista mutta karvas myrkyllistä. Esimerkiksi tästä syystä makeaan on helppo tottua, kun taas karvaat maut vaativat hieman totuttelua.
Tämä taipumus näkyy erityisen selvästi lapsilla, jotka usein hylkivät karvaita ja happamia makuja, kuten vaikkapa erityyppisiä kaaleja. Lasten inhon tiettyjä vihanneksia kohtaan ajatellaan johtuvan juuri niiden karvaasta mausta, jollaisen voi havaita esimerkiksi parsakaalissa.
Kun ihmisen piti selvitä maailmassa, jossa ruokaa oli vain niukasti saatavilla, oli tärkeää, että jokin aine auttoi varastoimaan rasvaa elimistöön. Sokerista saa nopeasti energiaa mutta sen lisäksi se auttaa elimistöä varastoimaan rasvaa – mikä on tietysti tarpeen, jos joutuu elämään pitkiä aikoja erittäin niukalla ravinnolla.
Sokeri auttaa ihmistä myös kasvattamaan painoaan, ja tästä syystä monet asiantuntijat pitävätkin sitä nykyisen ylipainoepidemian suurimpana syyllisenä. Sokeripitoiset ruuat ja juomat pitävät harvoin nälkää eli ne eivät tuo juurikaan kylläisyyden tunnetta, mutta muuttuvat rasvaksi elimistössä. Ihmisen historian alkuhämärissä tämä oli erittäin hyödyllinen ominaisuus ja auttoi ihmistä selviämään myös silloin, kun ravintoa oli vähän saatavilla.
Makeanhimon alkuperästä väiteltäessä monet tutkijat nostavat esiin noin 15 miljoonaa vuotta sitten vallinneen jääkauden ja silloin eläneet ihmisapinat. Jääkaudella ihmisapinat joutuivat kärsimään nälästä pitkiä aikoja, ja tämän seurauksena myös ihmisapinoiden DNA muuttui siten, että makeanhimosta tuli entistäkin vahvempi tekijä. Nykyään sitä voi olla vaikea kuvitella, mutta ihmislaji on elänyt monta kertaa pidempään puutteen kuin nykyisen yltäkylläisyyden aikana. Siksi myös meissä asuu edelleen taipumus uskoa, että ruokaa tai sokeria ei ole koskaan tarpeeksi saatavilla.
Joten seuraavalla kerralla, kun joudut antamaan periksi makeanhimolle, voit rauhassa syyttää esivanhempia ja ihmisen kehitystä.