Hyvä seksielämä voi tarkoittaa eri asioita eri ihmisille. Olipa seksielämä kumppanin kanssa millaista tahansa, makuuhuoneen kemia on tärkeää mielen hyvinvoinnille. Hyvä seksielämä kohentaa nimittäin mielialaa, kun taas ongelmat vetävät mielen matalaksi.
Liian vähän seksiä, tylsää seksiä, haluttomuutta – seksielämä voi tuntua huonolta monella tapaa, ja tilanteen muuttaminen vaatii usein runsaasti aikaa ja energiaa.
Seksiin kannattaa kuitenkin panostaa – vaikka vain oman mielenterveyden vuoksi.
Häiriöt seksielämässä heijastuvat nimittäin nopeasti myös muuhun hyvinvointiin, ja toisaalta toimiva seksielämä kohentaa mielialaa.
Mitä hyvä seksielämä sitten tarkoittaa?
Mitään yhtä, kaikille sopivaa määritelmää ei ole olemassakaan.
Moni kuvittelee, että hyvä seksielämä tarkoittaa seksin harrastamista useita kertoja viikossa tai että haluttomuus on välitön kriisin aihe.
Ei pidä paikkaansa! Jo sen uskominen, että oman seksielämän tulisi noudattaa jotain tiettyä mallia, voi aiheuttaa ongelmia. Ongelmat saattavat johtua siitä, että molemmilla osapuolilla on vääristynyt käsitys siitä, mitä hyvä seksi tarkoittaa.
Jonkin mahdottomalta tuntuvan ihanteen tavoittelun sijaan kannattaa keskittyä siihen, millaista seksiä itse juuri sillä hetkellä kumppanin kanssa haluaa.
Alla joitakin suomalaisten yleisimmistä tyytymättömyyden aiheista:
Tärkeää elämänlaadulle
Intiimeillä hetkillä on suuri merkitys hyvinvoinnin kannalta.
Seksi vaikuttaa mielialaan ja yleisemminkin mielenterveyteen.
Tutkimuksissa on todettu, että tyydyttävä seksielämä on tärkeässä osassa, kun ihmiset arvioivat omaa elämänlaatuaan, sillä seksi on luonnollinen osa useimpia parisuhteita. Makuuhuoneessa on aikaa läheisyydelle, läsnäololle ja leikkisyydelle, joten seksi voi siis olla tervetullut tauko ja mukavaa ja rentouttavaa vaihtelua arjen kiireisiin.
Elimistö erittää seksin aikana lukuisia hormoneja, jotka tekevät seksistä hyvinvoinnin kannalta arvokasta.
Tärkeimmät hormonit ovat dopamiini, endorfiini ja oksitosiini.
Dopamiini aktivoi aivojen palkitsemiskeskuksen ja antaa energiatujauksen, kun taas endorfiini vaikuttaa miltei päinvastoin: se rauhoittaa ja rentouttaa. Hormonien ansiosta olo on seksin jälkeen sekä energinen että rento.
Läsnäolosta ja läheisyydestä puhuttaessa oksitosiini on erityisen kiinnostava aine, sillä se vahvistaa ihmisen empatiakykyä. Yksinkertaistaen voisi sanoa, että seksi lisää empatiaa, mikä puolestaan voi vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta kumppanin kanssa ja parantaa viestintää. Edellä mainitut hormonit eivät kuitenkaan ole mitään erityisiä seksihormoneja, sillä niitä erittyy monissa muissakin tilanteissa.
Siksi ei voida sanoa, että kaikkien olisi terveyssyistä harrastettava seksiä tai että parisuhde ilman seksiä olisi tuhoon tuomittu. Oksitosiinia erittyy myös esimerkiksi imettäessä, halatessa tai sängyssä lähekkäin maatessa. Siksi oksitosiini tunnetaan myös ”rakkaushormonina”.
Ihastus saattaa hiipua
Tyytymättömyydellä omaan seksielämään voi olla monenlaisia negatiivisia vaikutuksia.
Monien kohdalla on myös niin, että toimimaton seksielämä vie voimia enemmän kuin mitä hyvin toimiva seksielämä antaisi.
Tyytymättömyys seksielämään vaikuttaa useimmiten kielteisesti ihmisen muuhunkin hyvinvointiin. On luonnollista, että suhteen alussa seksi sujuu ja muuttuu haasteeksi vasta myöhemmin. Vaikka joillakin pariskunnilla on seksielämässä ongelmia heti alusta lähtien, tavallisempaa on, että suhteen ensimmäisenä vuonna koetaan voimakasta halua toista kohtaan.
Tälle on luonnollinen selitys: suhde on uusi, ja siinä ollaan vielä viettelyvaiheessa, mikä lisää halukkuutta kuin itsestään. Yleensä tilanne kuitenkin muuttuu ajan mittaan. Myöhemmin seksissä saattaa olla kyse enemmän turvallisuudesta ja läheisyydestä, ja voi olla, että parin osapuolet suhtautuvat muutoksiin eri tavoin.
Eritahtisuus voi uuvuttaa ja vaikuttaa myös muuhun elämään.
Vuosia yhdessä olleilla paris- kunnilla osapuolten halukkuus seksiin vaihtelee miltei väistämättä jossakin vaiheessa. Vaihtelut eivät myöskään osu useinkaan yksiin. Joka kymmenes kokee myös fyysisiä haasteita seksin saralla.
Miehillä kyse on useimmiten potenssiongelmista ja naisilla intiimialueen kuivuudesta – naisilla vaihdevuodet vaikuttavat tyypillisesti asiaan.
Olivatpa haasteet henkisiä tai fyysisiä, seksielämää voi yrittää kohentaa monin eri tavoin esimerkiksi tästä jutusta löytyvien vinkkien avulla.
Tee hyvä seksi mahdolliseksi
Aikamatka alkuun
Hyvä tapa aloittaa seksielämän kohentaminen on muistella suhteen alkuaikoja ja yrittää suhtautua kumppaniin samalla uteliaisuudella ja ihastuksella kuin silloin, kun tapasitte toisenne.
Tutusta kumppanista ei saa taiottua uutta ihastusta, mutta voitte yrittää muistella alkuai- kojen ihastumista ja sitä, mikä toisessa vetosi. Monien kohdalla esimerkiksi ravintolaan, teatteriin tai piknikille lähtö auttaa. Kotoa ei ole pakko poistua, mutta arjen rutiineista pitäisi päästä irti.
Jotta uteliaisuudelle ja rakkaudelle jää tilaa, parisuhteessa on opittava päästämään irti pienistä ärtymyksen aiheista. Esimerkiksi tekemättömiä kotitöitä ei saa koskaan tuoda makuuhuoneeseen.
Puhukaa tarpeistanne
Jos olette yhtä mieltä siitä, että seksielämässänne on parantamisen varaa, seuraavaksi kannattaa selvittää, miten kaukana tarpeenne ovat toisistaan. Puhukaa siitä, kuinka paljon läheisyyttä kumpikin kokee tarvitsevansa – ei vain yhdyntöjä vaan myös suutelua ja muuta läheisyyttä.
Kirjoittakaa toiveet ylös mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Nyt teillä on jotakin konkreettista, mistä puhua. Puhuminen ja kuunteleminen ovat tässä avainasemassa, joten tehkää se avoimesti.
Antaudu kumppanillesi
On erittäin tärkeää, että osaat olla läsnä kumppanillesi ja myös antautua hänelle, kun olette lähekkäin tai harrastatte seksiä. Tämä voi tuntua joistakin vaikealta, joten tilantee- seen heittäytymistä voi harjoitella vaikka itsetyydytyksen kautta.
Vaihdelkaa rooleja
Seksielämää voi kohentaa esimerkiksi leikkimällä, kokeilemalla ja improvisoimalla. On kuitenkin tärkeää, että molemmat ovat valmiita leikkisyyteen ja uusien asioiden kokeiluun.
Tavoitteena on ruokkia mielikuvitusta uusien ideoiden ja halujen kautta. Kyse ei ole stereotyyppisestä fantasiasta, jossa toinen osapuoli heiluu nahkavaatteissa ruoska kädessä, vaan kyse voi olla pienemmistä muutoksista: vaikka siitä, kumpi viettelee ja kumpi tulee vietellyksi.
Antakaa huumorin kukkia
Jos haluatte kokeilla uutta makuuhuoneessa, muistakaa suhtautua kokeiluihin huumorilla. Nauraminen on sallittua, jos jokin tuntuu oudolta tai kömpelöltä.
Seksi on täynnä yllätyksiä, joista osa voi tuntua noloilta: ilmavaivoja, erektiovaikeuksia, kuukautisverta, ennenaikaisia siemensyöksyjä jne. Silloin on tärkeintä pystyä nauramaan tilanteelle yhdessä.