Mistä yhtäkkinen huimaus voi johtua?
Kerromme, miksi kiteet sisäkorvassa voivat aiheuttaa huimausta.
Kerromme, miksi kiteet sisäkorvassa voivat aiheuttaa huimausta.
Yksi yleisimmistä huimauksen syistä on niin kutsuttu hyvänlaatuinen asentohuimaus, joka iskee, kun ihmisen pään asento muuttuu.
Siitä on kyse noin joka neljännellä huimauksesta kärsivällä.
Se parantuu kyllä, mutta vaiva voi kestää useita viikkoja, jopa kuukausia, ja se voi uusia.
Huimauksen tunne syntyy, kun asentoa ja tasapainoa aistivassa sisäkorvassa irtoaa sakkaa eli pieniä kalkkikiteitä, jotka lähtevät liikkeelle sisäkorvan kaarikäytävissä olevassa nesteessä.
Kun pään asento muuttuu, kiteet liikkuvat ja vaikuttavat siten häiritsevästi nesteen virtaukseen, minkä elimistö kokee huimauksena.
Hyvänlaatuinen asentohuimaus kestää yleensä 20–30 sekuntia kerralla asennon muutoksen jälkeen.
Se itsessään ei ole vaarallista, vaikka oireet voivat olla voimakkaita ja huimaukseen voi liittyä pahoinvointia, mutta toki huimaus voi johtaa kaatumiseen.
Vaivaa hoidetaan liikesarjoilla, joilla sakkaa pyritään liikuttamaan niin, ettei se enää aiheuta oireita.
Huimauslääkkeistä ei yleensä ole hyötyä. Oireiden syntypuolta selvitetään tarkkailemalla potilaan silmien nykimistä tietyissä asentomuutoksissa.
Istu vuoteen reunalle ja käännä pää oireita aiheuttavan korvan puolen olkapäätä kohti. Laskeudu selinmakuulle niin, että pää kallistuu kevyesti reunan yli taaksepäin. Pysyttele asennossa 30 sekuntia.
Käännä pää toisen puolen olkapäälle ja pysy asennossa 30 sekuntia.
Käänny reippaasti saman puolen kyljelle, jonne pää osoittaa, ja käännä kasvot kohti lattiaa. Pysy asennossa 30 sekuntia.
Nouse istumaan sivuttain pää yhä saman kyljen suuntaan. Vältä kallistamasta päätä taaksepäin enää päivän mittaan vaan pidä niska suorana.
Liikeharjoitus auttaa harvoin heti, vaan sitä on syytä toistaa kerran päivässä, kunnes oireet helpottavat.
Kannattaa nukkua pää reilusti kohotettuna tyynyillä puoli-istuvassa asennossa, kunnes huimaus häviää.
Lääkäri voi neuvoa tekemään myös erilaisia liikesarjoja.
Lähde: Terveyskirjasto.fi