Pitääkö lihapullataikinan seistä?
Vanhastaan on neuvottu, että lihapullataikinaa pitää seisottaa hetki jääkaapissa. Tutkimme, onko se tosiaan tarpeen.
Vanhastaan on neuvottu, että lihapullataikinaa pitää seisottaa hetki jääkaapissa. Tutkimme, onko se tosiaan tarpeen.
Perinteisesti on neuvottu, että valmiiksi sekoitetun lihapullataikinan pitää antaa vetäytyä jääkaapissa, ennen kuin se pyöritellään pannulle paistumaan.
Todellisuudessa massan jäähdyttämisellä ennen paistamista ei kuitenkaan ole mitään merkitystä pyöryköiden maun tai koostumuksen kannalta, eikä se vaikuta myöskään taikinan kykyyn sitoa nestettä.
Ei seisottamisesta toisaalta haittaakaan ole, kunhan se tapahtuu jääkaapissa eikä kestä paria tuntia enempää. Taikinan voi siis halutessaan sekoittaa jo vähän aiemmin päivällä – mutta ei vielä edellisenä päivänä.
Raaka jauheliha on itsessäänkin erittäin altis pilaantumiselle, ja kun lihapullataikinaan on vielä sekoitettu muita kotikeittiössä käsiteltyjä aineksia, niin sen seisottaminen pitkään antaa turhan paljon mahdollisuuksia sairauksia aiheuttavien bakteerien kasvulle.
Päältä rapeiden ja sisältä mehukkaiden pyöryköiden onnistumisen kannalta taikinan seisottamista tärkeämpää on se, ettei sitä sekoita liian pitkään. Varsinkin yleiskoneella tulee helposti sekoitettua taikinaa liikaa, jolloin pyöryköistä tulee kivikovia. Riittää, että ainekset sekoittuvat, mutta lihapullataikinaa ei pidä vaivata.
Lähteet: kliininen ravitsemusterapeutti L. Josephsen ja Tanskan maataloustuottajien liiton ravitsemusosaston johtava neuvoja P. Holma