Onko vegaaniruoka terveellistä?

Veganismi on asia, joka jakaa ihmisiä: toisten mielestä se on hullua, toisten mielestä järkevää. Kuka on oikeassa?

Naisella on korissa tuoreita vihanneksia; veganismi.

VEGAANIT – syövät kasviksia mutta eivät lainkaan eläinperäisiä tuotteita.

© iStock

Vegaani syö vain kasviksia eikä käytä mitään eläinperäisiä ruoka-aineita – ei siis myöskään esimerkiksi hunajaa. Vegaaniruokavalion terveellisyys on puhuttanut pitkään Vegaanin on pidettävä erityisesti huolta siitä, että saa riittävästi tiettyjä ravintoaineita.

Ravintolisänä on syytä käyttää päivittäin 2 µg B12-vitamiinia. Talvella vegaani tarvitsee D-vitamiinilisää, kuten kaikki muutkin suomalaiset. Myös jodin, seleenin, raudan, kalsiumin, A-vitamiinin, riboflaviinin eli B2-vitamiinin ja sinkin saanti on varmistettava joko ravinnosta tai ravintolisien avulla.

Vegaanit toki syövät runsaasti vihanneksia, joita kaikille suositellaan terveyssyistä, ja useat väestötutkimukset ovat osoittaneet, että kasvissyöjillä ja vegaaneilla on esimerkiksi pienempi sydän- ja verisuonitautien ja syövän riski kuin sekasyöjillä.

Toisaalta vegaanikin voi käyttää aivan liikaa rasvaa ja sokeria, eli terveellisyyttä ei takaa ruokavaliotyyppi vaan se, että oikeita ravintoaineita saadaan oikeissa määrin.

Lue myös: Miten ravintohiivahiutaleita käytetään?

Vinkkejä veganismista kiinnostuneille

Aloita vähitellen

Jos olet aiemmin käyttänyt runsaasti eläinperäisiä tuotteita, niin yhtäkkinen muutos voi olla turhan suuri. Aloita totuttelu vaikka kahdella vegaanipäivällä viikossa.

Keskity ''aitoihin'' vegaaniresepteihin

Älä suotta yritä muokat lihareseptejä vegaanisiksi vaihtoehtoisilla tuotteilla vaan ryhdy valmistamaan ruokaa oikeilla kasvisruokaresepteillä.

Opettele tekemään pullia ja pihvejä

Ei vegaaniruoka tarkoita pelkkää tofua, vaan aterian voi rakentaa vaikka kasvispullien tai pihvien ympärille – erilaisia reseptejä on runsaasti.

Kerro asiasta

Jos sinut kutsutaan syömään, kerro ajoissa ruokavaliostasi ja siitä, mitä et syö. Joskus voi olla helpompaa, että tarjoudut tuomaan mukaan oman ruokasi.

Lähde: R.-C. Dragsdahl, Tanskan vegaaniyhdistyksen pääsihteeri

Artikkeli on julkaistu KUNTO PLUS -lehdessä 4/2022