Cecilia luopui iltanapostelusta: ”Olen tietoisempi siitä, mitä syön”
Cecilialla oli tapana herkutella esimerkiksi suklaalla iltaisin päivällisen jälkeen, eikä herkuttelu yleensä jäänyt yhteen palaan. Niinpä hän päätti luopua iltanapostelusta.
Cecilialla oli tapana herkutella esimerkiksi suklaalla iltaisin päivällisen jälkeen, eikä herkuttelu yleensä jäänyt yhteen palaan. Niinpä hän päätti luopua iltanapostelusta.
Kuudessa viikossa Cecilia selätti tottumuksensa napostella epäterveellisiä herkkuja päivällisen jälkeen. Ravitsemusasiantuntija Martin Kreutzer antoi hänelle tukea ja neuvoja ruokavalion muuttamiseen.
Jos sorrut itsekin usein iltanaposteluun, saat jutustamme hyviä neuvoja tottumusten muuttamiseen. Voit lukea artikkelista myös, miten iltanapostelun lopettaminen vaikutti Cecilian vointiin.
”Ensimmäiset viikot menivät hyvin, ja motivaationi oli huipussaan. Sen jälkeen tuntui vaikealta olla iltaisin syömättä mitään – edes appelsiinia.”
”Ne illat, kun meillä on ollut vieraita, enkä ole voinut syödä jälkiruokaa.”
”Olen vain sanonut itselleni, että iltasyöminen ei ole edes vaihtoehto. Sen avulla pidättäytyminen on ollut yksinkertaista.”
”Aiemmin lojuin vain sohvalla ja ahmin sipsejä ja suklaata edes maistamatta niitä. Nyt mietin tarkemmin, minkä tarpeen syöminen täyttää, vai syönkö jotain vain tavan vuoksi, jolloin syömisestä on helpompi luopua.”
”Sen lisäksi, että olen laihtunut melkein 3 kiloa ja vyötäröltä on kadonnut rutkasti senttejä, oloni ei ole yhtä turvonnut kuin aiemmin. Myös kaamosmasennus on helpottanut, ja minulla on enemmän virtaa. Ponkaisen aamuisin sängystä ylös täynnä energiaa, ja keho tuntuu kevyemmältä, kun paastoan päivällisestä aamiaiseen saakka.”
”Kyllä. Aluksi tuijotin vain vaa'an lukemia, mutta nyt olen iloinen siitä, että olen tullut tietoisemmaksi siitä, mitä syön. Nyt erotan toisistaan tietoisen syömisen ja huomaamatta tapahtuvan ahmimisen.”
*Asiantuntija: ravitsemusasiantuntija M. Kreutzer