Energiankulutus ylös illalla
Illan ja yön tuntien energiankulutukseen voi vaikuttaa muun muassa mausteilla, lämpötilalla ja unella.
Illan ja yön tuntien energiankulutukseen voi vaikuttaa muun muassa mausteilla, lämpötilalla ja unella.
Käytä tulisia mausteita
Tulisesti maustettu ruoka nostaa energiankulutusta selvästi miedosti maustettuun ruokaan verrattuna. Chilin on tiedetty jo pitkään kiihdyttävän aineenvaihduntaa, mutta tutkimuksissa on havaittu, että myös inkivääri, piparjuuri ja sinappi tehostavat energian kulumista. Mausteita pitää käyttää reilusti, jotta niiden vaikutus olisi toivottu. Elimistö myös tottuu tulisiin mausteisiin, joten mausteannosta täytyy suurentaa jatkuvasti, jotta elimistö saisi kaipaamaansa ärsykettä. Aineenvaihdunnan kiihdyttämisen lisäksi mausteet lisäävät kylläisyyden tunnetta, ja siten ruokahalu pysyy helpommin kurissa. Iltaruualla kannattaa nauttia runsaasti proteiinia. Riisin, vaalean leivän sekä pastan syömistä voi vastaavasti vähentää.
Vältä alkoholia
Jätä punaviinilasillinen juomatta iltaruualla ja huurteiset tilaamatta ravintolassa käydessäsi. Nauti alkoholia pääsääntöisesti vain juhlissa tai muissa erityisissä yhteyksissä. Alkoholi vaikuttaa tutkitusti elimistön energiatasapainoon siten, että elimistö polttaa ensin alkoholin ja sitten vasta muita energialähteitä. Alkoholin vaikutus ravinnosta saadun energian kulutukseen kestää tuntikausia, joten riski rasvan kertymisestä vatsaan kasvaa huomattavasti.
Syö runsaaasti kuitua
Ravintokuitu hidastaa rasvan kertymistä kehoon. Kasviksia kannattaa syödä paljon varsinkin pääaterioilla, sillä silloin kuitu estää ruuan rasvan imeytymistä elimistöön. Kuitu edistää myös ruuansulatusta ja tekee olosta kylläisen. Ravintokuitua saa paljon esimerkiksi ruisleivästä, hedelmistä sekä vihanneksista ja palkokasveista, kuten pavuista ja linsseistä.
Laske kodin lämpötilaa
Neuvo huoneiden lämmön laskemisesta kuuluu tämän oppaan masokistisimpiin, mutta siitä kannattaa silti ottaa onkeensa. Energiaa kuluu todistetusti enemmän viileässä kuin lämpimässä. Jo pienikin kodin lämpötilan laskeminen on hyödyksi sekä hoikistumistavoitteille että ympäristölle. Viileässä tulee myös helpommin noustua välillä tuolista ylös, ja kaikki arkiliikunta lisää kalorien kulutusta entisestään.
Nuku tarpeeksi joka yö
Nuku aina vähintään seitsemän tunnin yöunet. Univaje saattaa nimittäin heikentää aineenvaihduntaa. Tutkimusten mukaan unenpuute lisää ruokahalua ja varsinkin makean sekä rasvaisen himoa. Ruokahalun kasvamisen syy löytyy hormoneista. Hormonitasapaino horjuu, jos keho ei saa riittävästi unta. Elimistö luulee silloin, että sen pitäisi saada lisää energiaa ruuasta, vaikka oikea lääke olisikin sikeästi nukuttu yö.
Martin Kreutzer