Saako pissata turhaan?

Pissaa ei kannata tiristää, ettei hätä ala yllättää entistä useammin.

Pissahätää pidättelevä nainen painaa rakkoaan käsillään.

PISSAHÄTÄ Jos pissaat tuon tuosta ihan vain varmuuden vuoksi, opetat rakkosi herkäksi, ja hätä tulee entistä helpommin, ei harvemmin.

© iStock

Onko hyvä vai huono tapa käydä pissalla aina ennen automatkaa tai elokuviin tai muuhun esitykseen menoa, vaikka ei oikeasti olisi edes hätä?

Elimistölle ei ole haittaa, jos niin tekee silloin tällöin, mutta tiheästä pissalla käynnistä voi tulla tapa, kun rakko tottuu siihen, että pissalla käydään yhtä mittaa, vaikka varsinaista virtsankarkailua ei olisikaan.

Virtsarakkoon mahtuu useimmilla 3–4 dl virtsaa, ja normaalin rajana pidetään yleensä 8 virtsaamiskertaa päivässä. Virtsaamistarpeeseen vaikuttaa toki myös se, paljonko ja mitä juo.

Nestettä tulee saada 2–3 litraa päivässä, mutta osa tulee ravinnosta, joten juoda tarvitsee 1–1,5 litraa päivässä, ja kuumalla ja rankassa treenissä enemmän.

Jos juo kovin paljon, joutuu myös pissaamaan usein. Aamulla monia pissattaa useita kertoja, jos juo ensimmäiseksi kahvia. Rakkoaan voi myös kouluttaa, jos heräilee vessaan useita kertoja yössä.

Vaihdevuosien jälkeen naisilla limakalvot kuivuvat ja menettävät kimmoisuuttaan, kun estrogeenitaso laskee, jolloin virtsaamistarve ja lirahtelu lisääntyy. Estrogeenivoide yöksi emättimeen voi auttaa.

3 VINKKIÄ LIIAN TIHEÄÄN PISSAAMISTARPEESEEN

KOULUTA RAKKOA,

jos ongelmalle ei ole elimellistä syytä. Kun et heti ensi merkeistä mene vessaan, elimistö oppii pidättelemään pidempään

LANTIONPOHJAN LIHAKSET.

vahvoiksi. Jos lantionpohjan lihakset ovat löystyneet, kannattaa tehdä supistusharjoituksia, niin pissan pidättelykin onnistuu paremmin.

LÄÄKEHOITO

antikolinergisillä lääkkeillä tai mirabegronilla auttaa pakkoinkontinenssiin, jossa pissa vain pääsee, eikä sitä pysty pidättämään.

Asiantuntija: gynekologi C. Felding