Kuulutko niihin, joka asettaa aina muiden tarpeet omiensa edelle eikä oikein edes tunnista omia tarpeitaan? Jutusta selviää, miten liiallisesta myötäilystä ja muiden miellyttämisestä voi päästä eroon ja löytää omat rajansa.
MIELLYTTÄJÄ – Ajatteletko aina ensimmäisenä, miten miellyttäisit muita ja kadut sitä jälkeenpäin? Tämä juttu on sinulle!
Olet sopimassa kahvilatreffejä ystävän kanssa, mutta tapaamisen järjestäminen on hankalaa. Ystäväsi kalenterissa on tilaa vain kahtena päivänä, ja juuri nuo päivät eivät sopisi sinun aikatauluihisi kovinkaan hyvin. Pitkin hampain kuitenkin lopulta sanot: ”Okei, eiköhän se sovi, järjestelen vähän muita menojani.” Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun joudut ystävyyden ylläpitämiseksi tinkimään omasta mukavuudestasi.
Myötäilijä koettaa tyypillisesti tehdä mitä vain täyttääkseen toisten toiveet ja tarpeet, vaikka se tarkoittaisi omien tarpeiden laiminlyömistä. Jos näin käy vain silloin tällöin, tilanne on vielä hallinnassa, mutta jos omat toiveet jäävät aina kakkoseksi toisten pyyntöjen rinnalla, myös omanarvontunto kärsii. Psykologi Malene Stoltze tuntee ilmiön hyvin. Hän tapaa vastaanotollaan jatkuvasti ihmisiä, jotka koettavat korjata jo lapsuudesta periytyvää asetelmaa eli ajatusta siitä, että muut ovat arvokkaampia kuin puhuja itse. Tämä saa helposti myötäilemään muita.
Ennen kuin tuomitsemme myötäilemisen, on tärkeää ymmärtää ilmiön eri sävyt. Jokainen nimittäin koettaa jossakin määrin miellyttää muita, se kuuluu luontaisesti ihmisen käyttäytymiseen lauman jäsenenä.
On oleellista, kuinka suurta osaa käyttäytymisestämme miellyttämisen tarve sanelee. Asiaa voi kuvata asteikolla nollasta sataan, jossa nolla tarkoittaa täyttä piittaamattomuutta muiden tunteista. Toisessa ääripäässä oleva henkilö sen sijaan on valmis uhrautumaan muiden vuoksi. Useimmat ovat jossakin asteikon keskivaiheilla, jossa muut otetaan luontevasti huomioon mutta ei ruveta kynnysmatoksi.
Sopeutuminen järkevissä määrin toisten mukaan ei ole lainkaan huono asia. Se, että pystyy hetkeksi siirtämään omat tarpeensa sivuun yhteisen hyvän nimissä, on päin vastoin arvokas sosiaalinen taito. Joskus esimerkiksi töissä voi tulla tilanteita, jolloin työkaverit tarvitsevat apua selvitäkseen kiireisestä tai raskaasta tilanteesta.
Myös perheen kesken voi vaikkapa matkalla olla tarpeen tinkiä hiukan omasta mukavuudestaan yhteisen hyvän ja viihtymisen nimissä. Pääasia on, että joustaminen on ainoastaan yksi työkalu, jota käytetään vain välttämättömissä tilanteissa, eikä yksi joudu aina uhrautumaan muiden mukavuudenhalun vuoksi.
Yhteiselo on aina tasapainoilua sen suhteen, kuinka paljon tai vähän otamme toisten tarpeita huomioon. Kuinka sitten tietää, mikä määrä on hyväksi ja mikä liikaa?
Psykologi Malene Stoltzen mukaan asiaa voi tarkastella siinä valossa, johtuuko toisten miellyttämisen tarve halusta huolehtia ja auttaa muita vai onko syynä pelko. Jos esimerkiksi sovit tapaamista ystävän kanssa ja suostut treffeille päivänä, joka ei oikeastaan sopisi sinulle, miksi oikeastaan toimit näin? Toivotko vain, että voisitte tavata, vai onko kaiken pohjalla pelko siitä, että kieltäytyminen aiheuttaisi riitaa tai että ystävä hylkäisi sinut?
Kukin tietää itse omalta kohdaltaan parhaiten, mihin kategoriaan kuuluu. Itseään ei kuitenkaan kannata määrättömästi soimata myöskään siitä, että taas myöntyi toisten toiveisiin. Koetamme kuitenkin enimmäkseen toimia parhaamme mukaan. Jos kuitenkin tunnet, että myönnyt aivan liian helposti ja vastoin omaa etuasi siihen, mitä toiset haluavat, asiaa kannattaa pohtia hiukan syvemmin.
Jos mietitään, mistä miellyttämisenhalu on alun perin lähtöisin, jäljet johtavat yleensä aina lapsuuteen saakka. Omien vanhempien toimintatavat ja asenteet vaikuttavat ratkaisevasti siihen, kuinka ihminen oppii havaitsemaan omia rajojaan.
Jos lapsi kokee tulevansa kotona nähdyksi ja kuulluksi, se auttaa häntä tunnistamaan omat toiveensa ja tarpeensa. Jos taas on joutunut taistelemaan ansaitakseen vanhempien huomion, tämä jättää jälkensä myös aikuisiän käyttäytymiseen. Toisten huomiota ja hyväksyntää saadakseen ihminen on valmis hyppäämään heti, kun muut viheltävät pilliin. Miellyttämisen tarve ja hylätyksi tulemisen pelko saa suostumaan sellaisiinkin asioihin, joista ei itse asiassa edes pidä.
Jos opit lapsena, että aina kannattaa olla kiltti, ajattelu jatkuu aikuisena ja aiheuttaa huonommuuden tunteita muihin nähden. Jos omia tarpeitaan laiminlyö jatkuvasti, siitä tulee helposti eräänlainen eloonjäämisstrategia.
Mukautujalla on joko vain vähän tai ei lainkaan kokemusta siitä, hyväksyvätkö muut hänet vaikka hän ei suostuisikaan kaikkeen. Ehkä hän jo lapsena sai kuulla olevansa itsekäs, jos kieltäytyi jostakin tai sanoi mielipiteensä suoraan. Kokemus heijastuu myös aikuisuuteen. Jos miellyttämisen tarve on erityisen suuri, jo oman itsen ajattelu voi aiheuttaa suorastaan fyysistä ahdistusta.
Myös se, että joutuu nuorena kaveripiirin hyljeksimäksi tai sortamaksi, aiheuttaa lisääntynyttä tarvetta miellyttää muita. Koulukiusattu ei halua altistaa itseään hyljeksityksi tulemisen mahdollisuudelle aikuisenakaan.
Olivatpa lisääntyneen miellyttämisen tarpeen taustalla lapsuudenkodin kokemukset, koulukiusaaminen tai kylmäkiskoinen kumppani, tulos on sama: ihminen tekee parhaansa, ettei tulisi jälleen toisten hylkäämäksi vaan saisi kaipaamaansa hyväksyntää.
Kuinka hyväksyntää sitten hankitaan? Mukautuja koettaa olla aina vain mukavampi ja joustavampi, jotta puoliso, teini-ikäinen lapsi, ystävä tai esimies ei kääntäisi selkäänsä. Tuloksena saattaa olla loputon kierre. Siksi voikin joskus olla melko vaikeaa saada kiltti ja kuuliainen nuori vakuuttumaan siitä, että omat mielipiteet kannattaisi kertoa muille suoraan ja kaihtelematta. Ihminen, joka koettaa kaikin keinoin miellyttää muita, ei voi oikein edes kuvitella, että omista rajoista ja itsensä puolustamisesta on hyötyä.
Asenteiden muuttaminen on useimmiten vaikeaa. Myötäilijän lähellä olevat ihmiset ovat kerta kaikkiaan tottuneet siihen, että heidän tarpeensa menevät kaiken edelle, eikä saavutettuja etuja helposti haluta menettää. Jos perheen teini on tottunut pesettämään vaatteensa vanhemmillaan, hän saattaa rahdata likapyykkinsä lapsuudenkotiin pestäväksi vielä omilleen muutettuaan. Jos vanhemmat jonakin päivänä kieltäytyvät palvelemasta, nuori tuskin reagoi kovin kauniisti. Vanhemmat joutuvat tässä tilanteessa myös miettimään, millä muulla tavoin osoittaisivat lapselleen rakkautta, kun eivät enää suostukaan olemaan palveluskuntaa.
Kaikkein helpointa on vaatia, että muut muuttuisivat, jotta itselleen ei tarvitsisi tunnustaa ikäviä asioita. Muita tulee myös helposti syytettyä siitä, jos on itse muuttunut mukautujaksi. Nämä tavalliset käyttäytymismallit ovat kuitenkin hyödyttömiä, jos omasta ikuisen myötäilijän roolista haluaa päästä eroon.
On totta, että kaikki elämässä koettu on muovannut meitä tällaisiksi kuin olemme. Sekin on totta, ettei vanhoille asioille enää voi mitään. Voimme kuitenkin itse vaikuttaa siihen, millaisia meistä tulee tästä eteenpäin. Jos päätät tehdä parhaasi, jotta pääset eroon myötäilijän roolistasi, mahdollisuutesi ottaa elämäsi ohjat omiin käsiisi ovat paremmat kuin koskaan. Kynnysmattona oleminen saa riittää!
Sille, joka alkaa nyt laatia listaa ihmisistä, joille aikoo sanoa suorat sanat tai suorastaan hyvästit, psykologi Malene Stoltzella on yksi kultainen neuvo. Sen sijaan, että lähtisi takki auki taistoon maailmaa vastaan, kannattaa ensin valita tarkkaan, mitä sotia aikoo käydä. Koska riitely ja aggressio vie voimia ja toisaalta mielessä on edelleen hylätyksi tulemisen pelko, on viisainta edetä pienin askelin.
Psykologi neuvoo asettamaan välitavotteita ja hyödyntämään tilanteita, joissa on mahdollista havainnoida sitä, mitä oikeastaan haluaisi tai ei haluaisi tehdä. Tästä voi edetä siihen, että alkaa ilmaista omia toiveitaan myös silloin, kun tietää ehkä saavansa vastustusta. Lähimpien perheenjäsenten tai ystävien kanssa ei kannata heti aloittaa kaikkein jyrkimmistä aiheista, vaan on hyvä valita aiheita ja tilanteita, jotka eivät ole kovin tulenarkoja. Oman mielipiteensä voi sanoa vaikka siitä, mitä ohjelmia tänään katsottaisiin tai mitä tänään syötäisiin (ja kuka tiskaa tai vie roskat).
Ehkä jo seuraavalla yhteisellä lomalla omien tarpeiden tunnistaminen ja niistä kiinni pitäminen on kehittynyt niin, että entinen mukautuja saa myös oman tahtonsa läpi ja oman vienon äänensä vihdoin kuulluksi.
Kun siis ystävä sitten soittaa seuraavan kerran ja ehdottaa huonoa tapaamisaikaa, voit vastata: ”Ikävä kyllä tuo päivä ei sovi minulle, etsitään sopivampi aika.” Sen lauseen eteen kannattaa nähdä vaivaa!
Lue myös: Mitä tarkoittaa boomeri?