Pikkuveli on itsenäinen ja luova, isosisko taas vastuullinen ja jämäkkä – eikö vain? Nämä stereotyypit eivät ole aivan tuulesta temmattuja. Annamme sinulle vinkkejä, miten voit hieman pyristellä irti roolistasi sisarusparvessa.
ROOLISI sisarussarjassa vaikuttaa usein vielä aikuisenakin.
Jos olet isosisko, olet todennäköisesti saanut elämäsi alussa vanhempiesi jakamattoman huomion.
Sinua viihdytettiin ja sinulle pidettiin seuraa uupumiseen asti, vauvakirjasi on täynnä päivämääriä, kuvia, hauskoja juttuja ja merkintöjä kehityksestäsi, ja olit varsinainen vanhempiesi silmäterä – kunnes pikkuveljesi tai -siskosi syntyi ja sinusta tuli se isompi lapsi, jonka piti ottaa vastuu ja olla mallina. Näin sinusta kasvoi vahva ja velvollisuudentuntoinen.
Jos sen sijaan olet kuopus, synnyit osaksi jotakin jo olemassa olevaa. Olet alusta asti ollut osa laumaa. Todennäköisesti olet saanut enemmän vapauksia kuin vanhemmat sisaruksesi ja olet säästynyt perheen huolilta, koska olet ollut nuorin.
Näin olet ehkä oppinut suhtautumaan elämään kevyemmin ja annat mieluusti muiden ottaa ohjat.
Tunnistatko itsessäsi jommankumman näistä kahdesta luonnehdinnasta? Ainakin ne edustavat yleistä käsitystä, joka meillä on perheen esikoisesta ja kuopuksesta. Mutta onko käsityksissä perää vai ovatko ne sittenkin vain sitkeästi ylläpidettyjä stereotypioita?
”Minusta tämä on vähän kliseistä, mutta...” psykologi Camilla Bechsgaard vastaa. Hän on työskennellyt perheristiriitojen parissa monta vuotta ja nähnyt, miten roolit sisarussarjassa tyypillisesti järjestyvät.
Vaikka hänen mielestään on yksinkertaistamista väittää, että vanhemmat sisarukset ovat aina vastuullisia ja nuoremmat kapinallisina, hän uskoo, että siinä on myös jotain perää.
Kun Camilla Bechsgaard muistelee tapaamiaan perheitä, on tyypillistä, että vanhimmalla lapsella on usein ollut koko lapsuuden ajan enemmän vastuuta kuin nuoremmilla sisaruksilla.
Tämä johtuu osittain siitä, että vanhemmat ottavat esikoisen vahvemmin mukaan maailmaansa.
Esikoinen on tyypillisesti enemmän mukana aikuisten eli vanhempiensa elämässä. Vanhin lapsi myös ymmärtää ja hahmottaa enemmän, vaikkei se olisi vanhempien tarkoitus.— Camilla Bechsgaard, psykologi
Jos kuulee jo lapsena vanhempien puhuvan taloudellisista tai terveydellisistä haasteista, on luonnollista, että alkaa jo silloin tuntea vastuuta perheen hyvinvoinnista, Bechsgaard selittää ja lisää:
Esikoisesta voi helposti tulla se, joka kantaa huonoa omatuntoa perheensä puolesta.— Camilla Bechsgaard, psykologi
Ikäerostaan johtuen sisarukset hallitsevat eri taitoja eri aikoina (monikkolapsia lukuun ottamatta) ja Bechsgaardin mukaan tällä on myös suuri vaikutus.
Ensimmäinen lapsi on luonnollisesti pystynyt tekemään joitakin asioita ennen nuorempia sisaruksia, ja siksi hänelle on annettu myös vastuuta joistakin tehtävistä – kuten ruoanlaitosta tai nuoremmista sisaruksista huolehtimisesta.
Bechsgaard näkee tätä usein – vanhempien sisarusten fyysinen ja henkinen etumatka nuorempiin nähden vaikuttaa siihen, millaisia rooleja lapset ottavat sisarussarjassa ja perheessä.
TAITOJEN lisääntyessä tulee myös lisää vastuuta perheessä, sanoo psykologi Camilla Bechsgaard.
Bechsgaardin kokemuksen mukaan ensimmäistä lasta myös suojellaan usein hieman enemmän eikä hänen anneta tehdä niin paljon kuin seuraavan lapsen, koska vanhemmat ovat yleensä epävarmempia ensimmäisen lapsen kanssa.
Toinen (tai kolmas tai neljäs lapsi) saa tyypillisesti tehdä enemmän ja hänet jätetään usein enemmän ”oman onnensa nojaan”.
Esikoinen saa enemmän virikkeitä, hänelle esimerkiksi luetaan jatkuvasti ääneen, ja seuraava lapsi saa ehkä olla onnekas, jos hänelle luetaan edes yksi kirja— Camilla Bechsgaard, psykologi
Tällainen vaikuttaa varmasti persoonallisuuteemme, eivätkä uskomukset vanhemmista ja nuoremmista sisaruksista siis psykologin mukaan ole täysin tyhjästä temmattuja.
Bechsgaardin mielestä meidän pitäisi kuitenkin välttää miettimästä sitä, monesko sisarus olemme. Tähän on useita syitä.
Ensinnäkin sisarusten välisellä ikäerolla on suuri merkitys.
Perheissä, joissa lapset ovat syntyneet vain vuoden välein, lasten samanaikaisessa osaamisessa ja ymmärryksessä on vähemmän eroja kuin sisaruksilla, joilla ikäero on esimerkiksi neljä vuotta.
Jos sisarusten ikäero taas on yli 5–6 vuotta, he luultavasti tunnistavat itsessään joitakin klassisia vanhempien ja nuorempien sisarusten piirteitä, kun taas pienemmän ikäeron sisaruksilla näin ei välttämättä ole.
KLASSISET vanhempiin ja nuorempiin sisaruksiin liitetyt piirteet voivat olla vähemmän näkyviä, jos lapsilla on vain vähän ikäeroa.
Bechsgaard kuitenkin korostaa, että silläkin on suuri merkitys, millaiseen perheeseen on syntynyt ja millaiset arvot ja normit ovat tärkeitä perheessä.
Olipa sitten isosisko, pikkuveli tai keskimmäinen lapsi, kaikki kaipaavat tunnustusta.
Jokainen meistä kaipaa lapsena (ja myös aikuisena) hyväksyntää ja kiitosta vanhemmiltamme – ja se, mistä vanhemmat kehuvat lapsiaan, voi vaihdella suuresti eri perheissä.
Joissakin perheissä lapset saavat kiitosta siitä, että he ovat luovia ja ”vapaita sieluja” – toisissa taas lapsia kehutaan vastuuntuntoisuudesta ja hyvästä koulumenestyksestä.
Muokkaamme itseämme niiden odotusten mukaan, joita meihin kohdistetaan. Jos on aina saanut tunnustusta siitä, että esimerkiksi uimahallireissun päätteeksi huolehtii siitä, että kaikki muistavat ottaa tavaransa mukaan kotiin lähdettäessä, on jatkossakin se, joka huolehtii muista.— Camilla Bechsgaard, psykologi
Usein meihin kohdistuvat odotukset vastaavat hyvin perinteistä käsitystämme vanhimman, nuorimman ja keskimmäisen lapsen rooleista, mutta eivät aina.
Koska odotukset vaihtelevat perheestä toiseen, myös kahden eri perheen esikoisen velvollisuudentuntoisuus voi olla aivan erilainen.
Monet tekijät siis muokkaavat persoonallisuuttamme. Bechsgaardin mukaan on siksi valitettavaa, jos tulee leimatuksi joksikin vain sen mukaan, monesko on sisarussarjassa.
On vähän kaavamaista ajatella, että keskimmäisestä ja nuorimmasta lapsesta tulee aina huoleton ja vastuuton, ja on erittäin sääli, että tällainen klisee tarttuu ihmiseen koko hänen loppuelämäkseen vain siksi, että hän on sattunut syntymään perheen toisena tai kolmantena lapsena.— Camilla Bechsgaard, psykologi
On kuitenkin itsestään selvää, että meille syntyy jonkinlainen rooli sisarussarjassa varttuessamme.
Olipa tämä rooli sitten järkevä ja vastuullinen tai hauska ja luova, kannamme sitä jossain määrin mukanamme aikuisenakin myös perheyhteisön ulkopuolella.
”Roolista tulee osa persoonallisuuttamme. Omaksumme saman toimintamallin, mistä olemme saaneet tunnustusta kotona”, Bechsgaard sanoo.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö pikkusisaret koskaan päätyisi johtotehtäviin vain siksi, että heillä on isoveli, joka on aina ottanut suuren osan vastuusta.
Se, että saamme perheen ulkopuolella erilaisen roolin kuin se, mikä meillä on ollut kotona, voi aiheuttaa ristiriitoja ja turhautumista perheen kanssa.
Voi esimerkiksi olla vaikeaa olla pikkusisko ja johtaja, koska kotona ei vieläkään uskota, että osaa kantaa vastuuta. Vanhempi sisar on aina järjestänyt kaiken.— Camilla Bechsgaard, psykologi
Sekä vanhemmat että sisarukset luovat väistämättä toisiinsa leimoja, ja niitä voi olla uskomattoman vaikea muuttaa.
Esikoinen ei välttämättä nauti siitä, että hänen roolinsa on ikuisuuksiin olla se, joka huolehtii vanhempien joululahjan ostamisesta.
Toisaalta perheen pikkuveli saattaa haluta ottaa enemmän vastuuta – jos hänelle vain annetaan siihen mahdollisuus.
Bechsgaard toivoo, että sisarukset rohkenisivat puhua enemmän heille langenneista rooleista.
Osoittakaa rohkeasti uteliaisuutta toisianne kohtaan ja ottakaa asiasta selvää. Puhukaa asioista suoraan – voit vaikka kysyä sisarukseltasi yhteisellä illallisella: ’Sopiiko sinulle se rooli, joka sinulle on perheessä langennut? Onko se sinusta edelleen okei nyt, kun olet aikuinen? Mitä oikeasti ajattelet siitä? Minkälaisia leimoja sinuun on sinun mielestäsi perheessä lyöty— Camilla Bechsgaard, psykologi
Hän suosittelee myös kaikille sisaruksille tapaamaan toisiaan myös keskenään ilman koko perhettä ja perhetapaamisten tavallisia puitteita – eli ilman vanhempia ja kumppaneita. Hän kehottaa näkemään toisensa uusissa ympäristöissä ja uusin silmin. Näin on mahdollista irrottautua hieman usein jämähtäneistä rooleista ja olla muutakin kuin pikkusisko tai isosisko.
*Lähde: Psykologi Camilla Bechsgaard
Seuraavat – hyvin yksinkertaistetut – persoonallisuuspiirteet yhdistetään usein vanhimpaan, keskimmäiseen ja nuorimpaan lapseen.
Lähde: Psykologi M. Hansen