Onko väliä, onko rasvaa vatsassa vai pepussa?
Onko totta, että päärynävartalo on terveellisempi kuin omenavartalo? Miksi? Kysyimme asiasta lihavuustutkimuksen pro- fessorilta.
Onko totta, että päärynävartalo on terveellisempi kuin omenavartalo? Miksi? Kysyimme asiasta lihavuustutkimuksen pro- fessorilta.
Kyllä, päärynävartalo on todellakin terveellisempi vaihtoehto kuin omenavartalo. Voisi luulla, että rasva on rasvaa eikä ole väliä, missä kohtaa vartaloa se on, mutta ero piilee siinä, kuinka nopeasti rasva lähtee mistäkin liikkeelle.
Lantiolla, pakaroissa ja reisissä oleva rasva istuu kudoksissa tiukemmassa kuin vatsarasva, ja ongelmia syntyy nimenomaan rasvan irtautuessa rasvasoluista.
Rasva ei itsessään ole vaarallista, mutta kun se elimistössä vapauduttuaan asettuu sisäelinten ympärille, kasvaa esimerkiksi diabeteksen, tiettyjen syöpien ja sydän- ja verisuonitautien riski.
Sen vuoksi terveyden kannalta on merkityksellistä, missä vatsan seudun rasva sijaitsee. Jos sitä on heti ihon alla, se on toki vahingollista mutta ei suorastaan vaarallista, kun taas sisäelinten ympärillä oleva rasva, niin sanottu viskeraalirasva, on oikeasti terveydelle vaarallista.
Rasvan tarkan sijainnin voi varmasti selvittää vain tietokone- tai magneettikuvantamisella, mutta tiettyjä merkkejä voi tarkkailla itsekin ja ryhtyä sen mukaan toimeen.
Asiantuntija: lihavuustutkimuksen professori, ylilääkäri J. Bruun