Onko flunssaan tepsiviä keinoja?

Flunssa on varsinainen kansantauti. Aineet ja keinot flunssan ennaltaehkäisyyn ja hoitoon kiinnostavat, ja niitä on myös tutkittu tieteellisissä kokeissa.

Kansainvälinen lääketieteellinen kirjasto Cochrane on kerännyt tutkimukset flunssan mahdollisista hoitokeinoista yhteen ja arvioinut niitä. Päätelmät kertovat tunnetuista flunssanhoitokeinoista seuraavaa:

C-vitamiini. Valitettavasti edes suurista määristä C-vitamiinia ei ole apua flunssan ennaltaehkäisyssä tai tartunnan nujertamisessa. C-vitamiinin puute voi kuitenkin altistaa flunssille.

Tukkoinen nenä ja kipu poskipäiden alueella voivat johtua poskiontelontulehduksesta. Katso, millä muilla tavoin poskiontelontulehdus voi oireilla sekä miten sitä voi hoitaa.

Auringonhattu (Echinacea). Luonnonlääke, joka on julistettu vilustumisen viholliseksi numero 1. Tutkijat eivät ole aivan samaa mieltä. Erilaisilla auringonhattu-uutteilla on joidenkin tutkimusten mukaan todettu olevan lievää positiivista vaikutusta, mutta tehoa voidaan edelleen pitää kiistanalaisena.

Onko tauti kaatanut vuoteeseen ja epäilet keuhkokuumetta? Kokosimme kysymyksiä ja vastauksia viheliäisestä taudista.

Valkosipuli. Tutkimukset eivät ole osoittaneet, että valkosipulista olisi apua flunssaan.

Neste. Riittävä nesteensaanti on tärkeää muutenkin kuin nestetasapainon ylläpitämisessä kuumeessa. Tutkimusten mukaan nesteen nauttiminen joko juomalla tai kurlaamalla ohentaa limakalvojen tuottamaa limaa, helpottaa nuhaista oloa ja jopa lyhentää flunssan kestoa.

Haluatko vahvistaa vastustuskykyä ja pitää lentsut loitolla? Kokeile näitä kahdeksaa ruoka-ainetta.