Vältä näitä 5 asiaa laihduttaessasi

Hiljaa hyvä tulee, vaikka mieli olisikin kärsimätön.

Treenivarusteita

1. Tiettyjen ruoka-aineiden hylkääminen kokonaan

Tiettyjen ruokien täyskiellosta voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Kielletty hedelmä alkaa yleensä vain houkuttaa kahta kauheammin, ja retkahdus voi pahimmillaan torpata koko hankkeen. Pidä järki päässä ja panosta aivan tavalliseen, terveelliseen ruokaan. Monipuolista ruokaa pikkuisen vähemmän kuin mitä energiaa kuluu, on voittoisa resepti.

2. Nälän sietäminen

Vaikka ystäväsi pärjää salaatilla, se ei tarkoita, että sinun pitäisi. Syö terveellisiä välipaloja aterioiden välillä sillä muuten näläntunne vain yltyy ja johtaa lopulta ylensyöntiin.

3. Suuret muutokset kertarysäyksellä

Kun elämänmuutospäätös on tehty ja intoa riittää, mieli tekee usein muuttaa koko elämä kerralla: treenata joka päivä, pyöräillä töihin, syödä superterveellisesti ja kieltäytyä jokaisesta herkkupalasta. Liian monet muutokset yhdellä kertaa voivat kuitenkin uuvuttaa, ja koko projekti tuntua sittenkin liian vaikealta. Parempi siis aloittaa maltilla ja totutella ajan mittaan uusiin tapoihin vaikka yksi kerrallaan, näin ne myös todennäköisemmin jäävät pysyviksi.

Haluaisitko pudottaa painoa ilman kaloreiden laskemista? 16/8-pätkäpaasto voi olla vastaus – lue lisää täältä

4. Unesta tinkiminen treenaamisen vuoksi

Vaikka treenaamisesta tuntuisi saavan niin paljon virtaa, että vähempikin uni riittää, kannattaa silti pitää huoli riittävistä yöunista. Jos haluat laihtua, tarvitset riittävästi unta, sillä nälkäisenä ja väsyneenä on erityisen vaikeaa vastustaa mielihaluja. Voit tarkistaa KUNTO PLUSsan testillä, saatko riittävästi unta.

5. Liikuntamuodon valinta yksinomaan energian kulutuksen perusteella

On totta, että juoksu kuluttaa enemmän energiaa kuin jooga. Jos kuitenkin inhoaa juoksemista, ei energiankulutustaulukoista ole paljon iloa, kun lenkille ei tule kuitenkaan lähdettyä. Parasta liikuntaa on se, mitä oikeasti haluat ja jaksat harrastaa ja mistä todella pidät, esimerkiksi jooga. Parasta liikuntaa lajista riipumatta on se, mitä harrastat aktiivisesti.

LUE MYÖS: Ateriankorvikkeet – apua painonhallintaan vai ei?

Tämän hetken suosituimmat
Treenimotivaatio

6 kevyttä tapaa treenata silloinkin, kun ei jaksaisi

Ennaltaehkäisy

Miksi saunominen on terveellistä

Voimaharjoittelu

Nämä 5 perusliikeryhmää treenaavat koko kehon lihakset

Energiankulutus

LASKURI: Kaloritarve

Letut ja lettutaikina

VIDEO: Terveelliset ja herkulliset banaaniletut 5 minuutissa

295 kcal
5 minuuttia
Mehut

Inkiväärishotti tekee hyvää

1:15 tuntia
Laihdutus

PAINOINDEKSILASKURI: laske painoindeksisi eli BMI

Terveellinen ruokavalio

Näin muunnat grammat desilitroiksi

Syöpä

Suurentunut imusolmuke on useimmiten harmiton

Ravitsemusneuvoja

Jätä suolapurkki rauhaan

Lisää aiheesta: Laihdutus
Laihdutus

Onko pätkäpaastossa järkeä vai ei?

Laihdutus

Paastoaminen oli yllättävän helppoa

Laihdutus

Tiina laihtui 9 kg 7 viikossa pätkäpaastolla

Laihdutus

Vyötäröni ei ole ollut aikoihin näin hoikka

Laihdutus

Onko popcorn terveellistä naposteltavaa?

468 kcal
10 minuuttia
Laihdutus

Totta vai tarua? 14 liikuntaa ja laihdutusta koskevaa luuloa

Laihdutus

Keittiöväline, joka vauhdittaa painonpudotusta

Laihdutus

Opas: Laihdu pysyvästi

Laihdutus

Muuta elintapasi pysyvästi terveellisiksi

Laihdutus

Paljonko kananmunassa on energiaa?

Laihdutus

Onko punaviini kaloripommi?

Newsletter background
KUNTO PLUSsan suositukset
Ennaltaehkäisy

Miksi päänahka kutiaa?

Psykologia

Tee testi: Oletko optimisti vai pessimisti?

Kuntoplus

KUNTO PLUSsan treenivideot ja ruokalistat – nyt on helppo elää terveellisesti!

Terveellisiä reseptejä

Tee itse hapanjuuri

598 kcal
4–6 päivää
5 km juoksuohjelmat

Kuunneltava juoksuohjelma: 12 viikon kuluttua juokset 5 km – vaikka aloitat nollasta

Litteä vatsa

Vatsatreeni vasta-alkajille: Tehokas treeniohjelma tuottaa tuloksia!

Psykologia

Masennustesti: Onko kyseessä masennus vai ohimenevä alakulo?

Treenivaatteet

5 TÄRKEÄÄ OMINAISUUTTA: kiinnitä näihin huomiota, kun ostat talvijuoksutrikoita

Terveys

Kokeile kirkasvalolamppua kaamosmasennusoireiden lievittämiseen

Kuntosali

Opas: Kuntosalilaitteet tutuiksi