Tilanteet, joissa lenkille oikeasti kannattaa lähteä vaikka ei huvittaisi
Kannustamme vetämään tossut jalkaan kaikesta huolimatta.
Kannustamme vetämään tossut jalkaan kaikesta huolimatta.
Joskus juuri ne päivät, jolloin kaikken vähiten huvittaisi lähteä lenkille, ovat niitä päiviä, jolloin siitä olisi eniten hyötyä niin keholle kuin mielelle. Listasimme tällaiset ajankohdat, jolloin itsensä huijaaminen ei kannattaisi.
Tyhjällä vatsalla ei välttämättä puhtia riitä samaan tapaan kuin kunnolla tankanneena, mutta aamulla ei tarvitsekaan yltää ennätyksiin. Energiapatukka, hedelmä tai muu pieni energiantuoja riittää antamaan virtaa lenkille.
Kiireisinäkin päivänä jostain raosta löytyy todennäköisesti vartti tai parhaassa tapauksessa puoli tuntia juoksulenkille. Lyhytkin lenkki on aina parempi kuin ei mitään, ja liikunta on myös tehokas tapa lievittää stressin oireita.
On tärkeää oppia erottamaan, milloin vetämättömyys on vain laiskuutta ja milloin elimistö oikeasti tarvitsee lepoa. Kipeänä ei kannata rehkiä lenkkipolulla, mutta jos virta on muuten vain vähissä, liikunta auttaa virkistämään ja lisäksi parantamaan mielialaa.
Motivaatio-ongelmia tulee takuulla jokaiselle, ja silloin paras konsti päästä liikkeelle on laskea rimaa reilusti. Tärkeintä on päästä liikkeelle, kilometrejä ei tarvitse laskea. Usein vauhtiin päästyä jalat vain alkavatkin viedä ja tuleekin tehtyä suunniteltua pidempi lenkki, ja vaikka näin ei kävisikään, on silti tullut tehtyä edes jotain.