Talvijuoksu tekee hyvää

Joskus houkutus jäädä sohvannurkkaan pakkasessa juoksemisen sijaan voi tuntua suurelta, mutta silloin et pääse nauttimaan talvijuoksun hyvistä puolista.

Nainen juoksee

Joskus voi olla helppo keksiä tekosyitä sille, miksi sohvalle jääminen on parempi ajatus kuin juoksulenkki talvisella säällä. Juokseminen on aina hyvästä, mutta talvijuoksulla on muutama aivan erityinen etu puolellaan.

1. Ulkona mieliala paranee

Talvella päivänvalo on kortilla, mikä altistaa meidät masennukselle ja ahdistukselle. Onneksi mielialaan voi vaikuttaa omalla toiminnalla. Ota siis juoksukengät esiin ja painu ulos nauttimaan päivänvalosta! Duke Universityn tutkimuksessa osoitettiin, että puolen tunnin liikuntatuokio tuottaa aivoissa neljä kertaa enemmän masennusta ehkäisevää serotoniinia kuin lääkkeet.

Päivän paras tarjous: Tilaa 4 numeroa KUNTO PLUS -lehteä, niin saat lehden sekä mukavat ja lämpimät talvijuoksutrikoot yhteishintaan 24,90 euroa.

2. Karkota flunssa tiehensä

Niinä päivinä, jolloin on vaikea saada itsensä ovesta ulos lenkille, on helppo vakuuttaa itselleen, että sairaudet pysyvät varmimmin poissa, jos itse pysyy viltin alla kotisohvalla. Väärin! Mayo Foundation for Medical Education and Research -tutkimuslaitoksen mukaan säännöllinen liikunta vähentää virussairauksien riskiä 20-30 prosenttia.

3. Hyvä hengitysharjoitus

Talviset juoksulenkit ovat hyvää kuntoharjoittelua, sillä kylmässä juokseminen opettaa elimistöä käyttämään happea tehokkaammin hyväkseen. Pohjois-Arizonan yliopiston tutkimuksessa osoitettiin yhteys kylmän ilman ja paremman maksimihapenottokyvyn välillä.

LENKILLE SIIS!