Voiko fobioita hoitaa hypnoosilla?

Hypnoosiherkkyys vaihtelee, mutta useimmat ovat hypnotisoitavissa. Hypnoosissa pyritään transsitilaan, jossa oma kriittinen ja looginen ajattelu hellittää hetkeksi niin, että tärkeimmäksi nousevat ihmisen sisäiset taipumukset ja tuntemukset. Se voi olla etu fobioiden hoidossa, sillä hypnoosissa ollessaan henkilö on tavallista avoimempi sen suhteen, mitä terapeutti hänelle kertoo.

Naista hypnotisoidaan

HYPNOOSI – Hypnoosista voi olla apua fobioista eroon pääsemisessä.

© iStock

Silmien edessä edes takaisin heiluva esine, suitsukkeen tuoksu ja mystinen ympäristö saattavat tulla hypnoosista ensimmäisinä mieleen, mutta todellisuudessa hypnoosi on terapiamuoto, joka voi olla avuksi fobioiden hoidossa. Hypnoosi itsessään ei siis ole varsinaista hoitoa, vaan se on väline, jota voidaan käyttää esimerkiksi kognitiivisen terapian vaikutuksen vahvistamiseen.

Normaalisti ihminen on hyvin tietoinen omista ajatuksistaan. Hypnoosin tavoitteena on päästä transsiin, jossa emme tiedosta omia kriittisiä ja loogisia ajatuksiamme vaan pääsemme paremmin käsiksi sisäisiin käsityksiin ja tuntemuksiin.

Tällaisessa tilassa olemme alttiimpia ehdotuksille ja ajatuksille. Siitä voi olla etua esimerkiksi fobioiden hoidossa, sillä hypnoosin vallassa oleva ihminen on avoimempi sille, mitä terapeutti sanoo.

Asiantuntija: Bobby Zachariae, Aarhusin yliopiston psykologian instituutin professori

Artikkeli on ilmestynyt aiemmin KUNTO PLUS -lehden numerossa 12/2021.