6 tapaa pitää taukoa arjessa

Stressaavan ja kiireisen arjen keskellä tekee hyvää pysähtyä hetkeksi – vaikka aikaa ei tuntuisi olevan. Esittelemme helpot konstit, joilla voit rauhoittaa kehon ja mielen ja palauttaa huomion nykyhetkeen.

Nainen pitää taukoa ja rentoutuu tuolissa jalat ylhäällä.

PIDÄ TAUKO – pysähtyminen pieneksi hetkeksi aina välillä antaa uutta virtaa arkeen.

© iStock

Etenkin sellaisina päivinä, kun kiire ja tekemättömät työt tuntuvat jyräävän yli, on tärkeää muistaa pitää taukoja ja palauttaa välillä huomio nykyhetkeen. Lyhytkin pysähtyminen antaa uutta energiaa ja virkistää mielen, jolloin ajatuskin kulkee jälleen kirkkaammin.

Kiireen keskellä voi helposti tuntua, ettei tauoille löydy aikaa, mutta jokaiseen päivään mahtuu hetkiä, jotka voi hyödyntää hengähtämiseen.

6 virkistävää tapaa pysähtyä arjen keskellä

Annamme kuusi vinkkiä taukojen pitämiseen kiireisenkin arjen keskellä.

Rauhallinen herätys

Herättele itsesi uuteen päivään lempeästi: Pysy herättyäsi vielä hetki peiton alla ja suuntaa ajatukset johonkin mukavaan asiaan tulevassa päivässä. Laske sitten jalat lattialle, istu hetki sängynreunalla ja nouse rauhallisesti seisomaan.

Aikalisä ajatuksille

”Hoidatko tämän huomiseksi?” tai ”Käykö palaveri perjantaina?” Monet kokevat painetta vastata kysymyksiin nopeasti, mutta välillä kannattaa ottaa aikalisä ja todeta ”Mietin hetken”. Ehdit näin rauhassa järjestellä ajatuksesi ja aikataulusi ja säästyt turhalta stressiltä.

Hengitä syvään

Stressaantuneena hengitys muuttuu helposti pinnalliseksi, jolloin keuhkot eivät tuuletu kunnolla. Harjoittele hengittämään kiireenkin keskellä aina palleaan asti – syvä hengitys rauhoittaa oloa ja lievittää stressiä.

Rauhoittava hengitysharjoitus:

  • Vie toinen käsi rinnalle. Tämän käden tulisi pysyä paikallaan hengittäessäsi.
  • Vie toinen käsi vatsalle. Tämän käden kuuluu liikkua hengityksen rytmissä.
  • Hengitä syvään sisään ja huomioi, miten vatsa nousee.
  • Hengitä ulos huulet töröllään, kuin olisit antamassa suukkoa. Hengitä rauhassa keuhkot tyhjiksi.
  • Huomioi, miten vatsa laskee jälleen ja rentoutuu.

Katso kauemmas

Paineen alla näköala helposti kapenee niin, että huomio suuntautuu vain seuraavaan hoidettavaan tehtävään. Kun katse kohdistetaan kaukaisuuteen – esimerkiksi ikkunasta etäämpänä siintävään maisemaan – olo rauhoittuu. Tätä voi hyödyntää tauoilla

Iloa odotteluajasta

Ruuhkaan jämähtäminen tai myöhässä olevaa junaa tai lääkäriä odottaminen voi ärsyttää. Odotteluun voi tällöin kokeilla suhtautua tervetulleena yllätystaukona: sulje silmät, hengitä syvään ja anna rentouden levitä kehoon.

Uppoudu lukemiseen

Osaatko rentoutua ilman älylaitetta? Ruudun äärelle tulee helposti jämähdettyä pitkäksi aikaa, vaikka tarkoitus oli vain lukaista uutisotsikot. Vaihda älylaite kirjaan tai lehteen, niin aivot saavat kaipaamaansa lepoa ärsykkeiltä.

Asiantuntija: psykologi ja mindfulness-kouluttaja H. Hermansen