50
g
mitsuna-salaattia, rucolaa tai pienilehtistä lehtisalaattia
½
nippu
tuoretta korianteria
Lisäksi
Makeaa chilikastiketta, 250 g tummaa basmatiriisiä keitettynä
Valmistus
Sekoita jauhelihaan muna, currytahna, nam plakalakastike, sokeri ja silputtu minttu. Pane jääkaappiin tunniksi.
Poista sitruunaruohoista uloin kerros ja leikkaa varret sen mittaisiksi, että vartaat mahtuvat pannuun.
Muotoile jauhelihataikina sitruunaruohojen ympärille kostutetuilla käsillä. Pane tikut vielä 15 minuutiksi jääkaappiin ennen paistamista.
Leikkaa kurkku ja chili ohuiksi suikaleiksi. Sekoita kulhossa etikka, sokeri, suola ja pippuri ja pane kurkku ja chili liemeen marinoitumaan vähintään tunniksi. Kääntele aineksia silloin tällöin.
Paista vartaat joka puolelta kullanruskeiksi, yhteensä noin 8–10 minuuttia.
Siirrä vartaat leivinpaperilla suojatulle pellille ja paista 180-asteisessa uunissa vielä 10 minuuttia.
Tarjoile salaatin, korianterisilpun, kurkkusalaatin ja chilikastikkeen kera.