Päänsärystä eroon mausteilla

Kuminaa, paprikaa ja kurkumaa. Ei kuulosta mitenkään hassummalta lääkekuurilta.

Skotlantilaisen tutkimuksen mukaan mainitut mausteet sisältävät niin suuria määriä salisyylihappoa, että niiden vaikutus on lähes yhtä tehokas kuin monilla kipulääkkeillä. Näin on ainakin teoriassa.

Mausteet voivat poistaa päänsärkyä jopa tehokkaammin kuin aspiriinin kaltaiset tavalliset särkylääkkeet.

LUE MYÖS: Mitä Hortonin syndrooma on?

Salisyylihapolla on tulehduksia torjuvia ominaisuuksia. Se voi tehota moniin vaivoihin, esimerkiksi reumaan.

Toisen tutkimuksen mukaan salisyylihappoa sisältävät ruoka-aineet voivat ehkäistä syöpää erityisesti suoliston alueella.

LUE MYÖS: Miksi päätä särkee?

Marokkolaisia makuja kipujen torjuntaan

Juustokumina (jeera), paprika ja kurkuma ovat aineksia monissa intialaisissa, pakistanilaisissa ja pohjoisafrikkalaisissa ruuissa. Kokkaa esimerkiksi marokkolaista taginea ja chermoulaa (4 annosta):

Tagine-pata

1 tl oliiviöljyä
3 porkkanaa kuutioina
3 palsternakkaa kuutioina
3 punasipulia kuutioina
2 isoa perunaa kuutioina
4 purjosipulia kuutioina/renkaina
12 kuivattua luumua, taatelia tai viikunaa
2 mintunoksaa silputtuna

Valmistus

  • Kaada öljy ja lisää kasvikset uuninkestävään pataan.
  • Anna hautua 220-asteisessa uunissa noin 7 minuuttia.

Chermoula-kastike

2 silputtua sipulia ja 3 valkosipulin kynttä
1 pieni pala inkivääriä
1 dl sitruunamehua
1 dl oliiviöljyä
1 tl hunajaa, juustokuminaa, paprikaa ja kurkumaa
1 tl chiliä (vahvuus maun mukaan)
1 kourallinen silputtuja korianterinlehtiä

LUE MYÖS: Mitä on migreeni?

Valmistus

  • Sekoita ainekset keskenään.
  • Kaada chermoula-kastike uunissa hautuneiden kasvisten ja kuivattujen hedelmien joukkoon.
  • Lisää 4 dl vettä, pane kansi päälle ja anna hautua 45 min 200 asteessa.
  • Laske lämpö 180 asteeseen ja hauduta vielä 45 min.
  • Ripottele pinnalle minttua ja tarjoa vaikkapa kuskusin kanssa.

Hurahda superterveelliseen kurkumaan!