Näin paljon vettä vihannesten tuotanto nielaisee

Vihannesten ja hedelmien vesijalanjälki on yllättävän suuri, mutta se ei silti vedä vertoja monille eläinperäisille elintarvikkeille.

Vihanneksia

Vaikka vihannesten ja hedelmien viljelyyn kuluukin runsaasti vettä, eläinperäisten tuotteiden tuottaminen vasta vettä nieleekin.

© iStock

Vihannesten viljelyyn tarvitaan vettä, sen toki tietävät kaikki. Vihannesten välillä on kuitenkin yllättävänkin suuria eroja siinä, miten paljon niiden elinkaaren aikana vettä hulahtaa.

Eri elintarvikkeiden vesijalanjälkeä on tutkittu, ja esimerkiksi yhden omenakilon kokonaisvedenkulutus on yli 800 litraa. Yhden omenan elinkaareen hulahtaa siis 125 litraa makeaa vettä, eikä omppu ole edes vesisyöppöjen pahimmasta päästä. Mangokilon vesijalanjälki on 1 800 litraa.

Vaikka tuhansien järvien maassa vedenkulutus ei tuntuisi kummoiselta huolenaiheelta, monien hedelmien ja vihannesten tuotantoalueilla veden niukkuus voi olla ongelma. Vihanneshyllyllä kannattaakin jatkossa uhrata ajatus hinnan lisäksi myös sille, paljonko ja missä herkun tuotantoon on käytetty vettä.

Vihannesten ja hedelmien vesijalanjälkiä

  • Mango: 1 800 litraa/kilo

  • Persikka/nektariini: 910 litraa/kilo

  • Maissi: 1 222 litraa/kilo

  • Banaani: 790 litraa/kilo

  • Appelsiini: 560 litraa/kilo

  • Peruna: 287 litraa/kilo

  • Kurkku: 353 litraa/kilo

  • Kaali: 237 litraa/kilo

  • Tomaaatti: 214 litraa/kilo

  • Salaatti: 237 litraa/kilo

Vihannekset ja hedelmät eivät kuitenkaan ole suinkaan pahimpia vesisyöppöjä. Monien eläinperäisten tuotteiden tuotanto kuluttaa kokonaisuudessaan moninkertaisesti vettä. Esimerkiksi kilo naudanlihaa vie vettä yli 15 000 litraa ja suklaa - voi ei! - huikeat 24 000 litraa/kilo.

Muut elintarvikkeet

  • Suklaa: 24 000 litraa/kilo

  • Naudanliha: 15 500 litraa/kilo

  • Kananmuna: 3 300 litraa/kilo

  • Sianliha: 5 988 litraa/kilo

  • Lampaanliha: 10 412 litraa/kilo

  • Riisi: 2 497 litraa/kilo

Lähde: Water Footprint Network**Lue lisää: WWF: Suomen vesijalanjälki