8 syytä, miksi Välimeren ruokavalio on maailman terveellisin

Välimeren ruokavaliota on jo pitkään pidetty maailman terveellisimpänä ruokavaliona. Kerromme, mistä ruokavalion terveellisyys kumpuaa.

Tutkimuksissa terveelliseksi todettu Välimeren ruokavalio sisältää runsaasti kasviksia ja vain vähän lihaa.

Tästä syystä kannattaa noudattaa Välimeren ruokavaliota

Terveys- ja ruokavaliotrendejä tulee ja menee, mutta Välimeren ruokavalio ponnahtaa aina uudelleen ja uudelleen esiin. Välimeren ruokavalio ei ole mikään kuuri vaan elämäntapa, joka on syntynyt Välimeren alueen omista raaka-aineista.

Siihen kuuluu monipuolinen valikoima kasviksia ja yrttejä, hedelmiä, neitsytoliiviöljyä, palkokasveja, täysjyvää, pähkinöitä, kalaa ja äyriäisiä sekä jonkin verran maitotuotteita, lihaa ja viiniä. Perinteinen Välimeren ruokavalio on kaikessa yksinkertaisuudessaan siinä, ja sitä voi helposti noudattaa täällä pohjan perukoillakin. Välimeren ruokavaliolla on ruokien hyvän maun lisäksi kaikkiaan 8 terveysvaikutusta.

1. Pienentää rintasyövän riskiä

Runsaasti oliiviöljyä sisältävää Välimeren ruokavaliota noudattavilla naisilla rintasyövän riski on 68 prosenttia pienempi kuin tavallista länsimaista ruokavaliota noudattavilla naisilla. Tämä selvisi kattavassa espanjalaistutkimuksessa, joka julkaistiin arvostetussa JAMA Internal Medicine -lehdessä vuonna 2016.

2. Ehkäisee vanhuusiän dementiaa

Edinburghin yliopiston vuonna 2017 julkaistun tutkimuksen mukaan Välimeren ruokavalio hidastaa aivosolujen vähenemistä verrattuna muihin samanikäisiin, jolloin muisti ja oppimiskyky säilyvät parempina.

3. Pienentää kohtusyövän riskiä yli puolella

British Journal of Cancer -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan kohtusyövän riski oli jopa 57 prosenttia pienempi naisilla, jotka noudattivat välimerellistä ruokavaliota. Italialaistutkijoiden mukaan mitä useampia perinteisen Välimeren ruokavalion piirteitä henkilöt noudattivat, sitä pienempi oli syöpäriski.

4. Pienentää veritulpan riskiä

Välimeren ruokavalio on kaikilta osiltaan sydänystävällinen, ja sen osien yhteisvaikutus suojaa sydän- ja verisuonitaudeilta. Välimerellinen ruokavalio laskee huonon kolesterolin määrää veressä ja alentaa verenpainetta sekä pienentää sydänpotilaiden ennenaikaisen kuoleman riskiä.

Lue lisää Välimeren ruokavaliosta täällä

5. Edistää painonhallintaa

Vaikka Välimeren ruokavaliossa on runsaasti rasvaa oliiviöljystä, avokadosta, pähkinöistä ja juustoista, sitä noudattamalla saa lukuisten tutkimusten mukaan pysyvämpiä ja merkittävämpiä painonhallintatuloksia kuin vähärasvaisella ruokavaliolla. Vaikutus saattaa johtua prosessoidun ruuan vähäisyydestä ruokavaliossa.

6. Kenties hyväksi luustolle

Erään tutkimuksen mukaan Välimeren ruokavalio saattaa vahvistaa luustoa ja näin suojata luita murtumiselta. Tämä saattaa olla selitys sille, miksi Välimeren alueella vain harva nainen kärsii osteoporoosista. Aiheesta tarvitaan kuitenkin enemmän ja laajempia tutkimuksia, ennen kuin voidaan varmuudella sanoa, että juuri Välimeren ruokavalio suojaa osteoporoosilta.

7. Pienentää kakkostypin diabeteksen riskiä

Monia eri tutkimuksia kattavan tutkimusanalyysin mukaan Välimeren ruokavalio laskee merkittävästi tyypin 2 diabeteksen riskiä.

8. Pidentää ikää

Välimeren ruokavalio on niin terveellinen, että se pidentää elinikää. Tämä johtuu solutasolla niin kutsutuissa telomeereissa tapahtuvista muutoksista. Telomeerit sijaitsevat kromosomien päissä ja määrittävän pitkälti ihmisen elinikää.

Välimeren ruokavaliota noudattavilla naisilla telomeerit ovat merkittävästi pidempiä kuin epäterveellisemmin syövillä. Se on merkki siitä, että he ikääntyvät hitaammin ja voivat pysyä kunnossa ja elää pidempään.

[https://academic.oup.com/advances/article-abstract/11/6/1544/5879005?redirectedFrom=fulltext](http:)