Anna ajatusten virrata! Reipas kävely edistää aivosolujen uudistumista. © iStock

3 hyötyä: näin terveellistä kävely on

Kovat treenitunnit ja rajut intervallit eivät ole ainoa tie hyvään peruskuntoon ja terveempään elämään. Pari reipasta kävelylenkkiä viikossa antaa mainiosti samat hyödyt.

perjantai 2. elokuuta 2013 teksti KUNTO PLUS

1. Sydän kiittää

Sydämesi riemuitsee eniten, jos ryhdyt kävelemään säännöllisesti. Reipas kävely panee sydämen töihin ja auttaa parantamaan sydämen pumppaustehoa sekä parantamaan hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoa, alentamaan verenpainetta ja kohentamaan kolesteroliarvoja. 

2. Vartalo virtaviivaistuu

Eron sekä tuntee että näkee. Pitkäkestoinen, matalalla tai kohtuullisella sykkeellä tehty kävelytreeni vauhdittaa rasvanpolttoa ja auttaa myös vahvistamaan alavartalon lihaksia. Kävelytreeniä kannattaa täydentää ylävartalon lihastreenillä. Sauvakävely – oikealla tekniikalla – tekee kävelylenkeistä vauhdikkaampia ja panee töihin myös esimerkiksi selän lihaksia.

3. Aivot pysyvät nuorina

Säännöllinen liikunta auttaa pitämään aivot nuorina, ja esimerkiksi kävely auttaa tutkimusten mukaan pitämään muistin reilassa ja pään terävänä ikääntyessä.

LUE MYÖS: Askelmittari voi innostaa kävelemään jopa 1,5 kilometriä enemmän – joka päivä!

Saavuta tavoitteesi vuonna 2018!

Ehkä sinua kiinnostaa...

KUNTO PLUS suosittelee