6 kannustusta juoksijalle
Näiden neuvojen avulla juoksulenkit eivät maistu puulta.
1. Jos motivaatio on muutenkin alamaissa, unohda noudattamasi juoksuohjelma. Jos olo on veltto, eikä rehkiminen kerta kaikkiaan huvita, rankkoja intervalleja, sykemittareita ja kilometritavoitteita ei kannata miettiä. Hölkkää rennosti ja nauti lenkistä, raikkaasta ilmasta ja maisemista. Jos ilma on kurja, viihdytä itseäsi musiikilla tai radio-ohjelmalla ja nauti siitä, miten vähän väkeä ulkona on.
2. Apua lenkkikavereista: Yritä saada mukaan joku, joka ei ole yhtä nopea ja kestävä kuin sinä. Pääset itse helpommalla, mutta innostat kaverin juoksuharrastuksen pariin. Ota lenkkiseuraksi esimerkiksi lapsi pyörän kanssa, ystävä, joka on haaveillut lenkkeilyn aloittamisesta tai harrastuksen elvyttämisestä tai koira, joka pysähtelee välillä nuuhkimaan niin sinä saat taukoja.
3. Valitse reitti mielialasi mukaan. Kokonaan uudella reitillä pääset nauttimaan vaihtelusta ja aivan uusista elämyksistä. Juokse siis kaupungin kauneinta katua tai poikkea tutun puiston sijaan lähimetsään. Vaihtoehtoisesti voit juosta kaikkein tutuinta reittiä, sillä se tuntuu muita lyhyemmältä, kun tiedät jokaisen mutkan entuudestaan. Voit antaa jalkojen niellä kilometrejä kuin itsestään, ja ajatukset saavat virrata vapaasti.
4. Treenimotivaatio saattaa nousta, kun saa lähdettyä liikkeelle. Kun vauhti on päällä, kokeile vaikkapa vauhtileikkejä. Kiihdytä vauhtia sen verran kuin huvittaa ja voimia riittää. Kokeile paria pyrähdystä, jotka ovat rankkoja, mutta eivät uuvuta henkisesti. Vuoroaskelten, polvinostojen ja pepun potkimisen tapaisilla tekniikkatreeneillä saa harjoittelusta hauskempaa ja vähemmän puuduttavaa. Vaihtelu ja pienet tauot pitävät mielen pirteänä.
LUE MYÖS: Treenisovelluksia moneen menoon
5. Jos edelliset vinkit eivät innosta lähtemään lenkille, jätä juoksulenkki väliin ja keksi muuta liikuntaa. Houkutele lapsen ulkopeliin, kuten polttopalloon tai jalkapalloon tai trampoliinille tai hyppäämään vistiä. Hyppynarun kanssa voi treenata olohuoneessakin. Joskus voi tunnustaa itselleen, ettei tänään ei jaksa kovin kauaksi kotoa.
6. Kokeile juoksukerhoon liittymistä ja treenaa sopivan tasoisessa ryhmässä, jos yksin juokseminen ei tunnu omalta jutulta. Muiden kanssa juoksemisesta saa lisää energiaa, eivätkä intervallit tunnu niin pahoilta, kun niitä voi kauhistella yhdessä. Älä kuitenkaan yritä roikkua mukana liian kovassa vauhdissa, sillä se saattaa tappaa innostuksen.