Olenko tosiaan polkenut tätä crosstraineria vasta neljä minuuttia? Ja vielä pitäisi jaksaa ainakin kolme kertaa niin kauan. Sekuntikellossa ja kilometrilaskurissa on oltava jotain vikaa.
Ohjaaja voisi antaa meidän pitää pienen tauon. Suurin osa meistä on noussut tänään jo kukonlaulun aikaan. Lisäksi ansaitsisin mitalin jo siitä, että jaksan tätä ryhmää!
Huomaisiko kukaan, jos lopettaisin juoksemisen jo nyt? Kukaan ei varmastikaan muista, että aloitin juoksumatolla vasta kuusi minuuttia sitten. Lisäksi olen juossut todella kovaa, joten eihän tätä vauhtia voi jaksaa ikuisesti. Voisin lopettaa ja hieroa vaikka polveani, jotta kaikki tietävät, että polvikipu estää minua jatkamasta
Tarvitsen uusia treenivaatteita. Ei näissä trikoissa pysty treenaamaan kunnolla. Paras suunnata ostoksille ja hankkia uusia treenivaatteita. Se auttaa minua tulemaan salille useammin ja saavuttamaan kaikki tavoitteeni.
En syö enää ikinä gluteenia! Tai kermaa tai lihottavia kastikkeita. Ei voi olla järkevää syödä epäterveellisesti ja joutua sitten rehkimään tuntikausia salilla. Nyt lähden kotiin, teen ihanan pasta carbonaran ja aloitan sitten heti aamulla uuden, terveellisen ruokavalion.