Hyvä syy pysyä vielä hetki peiton alla
Parin minuutin pötköttelyllä heti herättyä voi saada päivänsä alkamaan myönteisissä merkeissä.
Parin minuutin pötköttelyllä heti herättyä voi saada päivänsä alkamaan myönteisissä merkeissä.
Päivän ei tarvitse alkaa niin, että tuntee olevansa aikataulustaan jäljessä jo sillä sekunnilla, kun avaa silmänsä, vaikka pomppaa ylös heti herätyskellon soidessa. Kun jää vielä hetkeksi peiton alle ennen kuin nousee ylös vuoteesta, voi saada paremman alun päivälleen.
Ajattele ennen ylösnousua vähintään kolmea myönteistä asiaa edessä olevasta päivästä. Esimerkiksi suosikkisarjasi illalla tuleva jakso tai päivän kuntonyrkkeilytunti tai lounasruokalan kasvislasagne voivat saada sinut asennoitumaan päivään positiivisesti. Kun asenne on kohdallaan, tunnet itsesi reippaammaksi ja aikaansaavammaksi pitkälle päivään.