Puolet ihmisistä kiihottuu jostakin epänormaalista

Kolmannes on myös toteuttanut fantasioitaan.

Nainen alusvaatteisillaan katsoo viettelevästi paidatonta miestä.

Moni kiihottuu paljaasta yläruumiista, mutta monen taipumukset ovat myös hieman epätavallisempia.

© iStock

Normaali seksielämä ei ole sittenkään niin kovin normaalia. Kanadalaistutkimuksen mukaan lähes puolet ihmisistä, 46 %, kiihottuu jostakin, jonka ajatellaan olevan normaalin seksielämän ulkopuolella, ja kolmannes, 34 %, on toteuttanut fantasioitaan tosielämässä.

Epänormaali onkin normaalia

Kanadalaistutkimukseen osallistui 1 040 naista ja miestä, ja heiltä kysyttiin, mikä heidät saa kiihottumaan seksuaalisesti ja ovatko he toteuttaneet fantasioitaan elävässä elämässä. Vastausten mukaan monet ”epänormaaleiksi” luokitellut taipumukset ovatkin aivan normaaleja.

Katso, kuinka suuri osa kiihottui seuraavista asioista ja kuinka moni oli kokeillut näitä (luku sulkeissa):

Voyeurismi (kiihottuu muiden seksin tai alastomien ihmisten katselusta): 46,3 % (34,5 %)

Fetisismi (kiihottuu tietyistä esineistä tai ruumiinosista): 44,5 % (26,3%)

Ekshibitionismi, laaja (kiihottuu harrastaessaan seksiä muiden katsellessa): 30,6 % (30,9 %)

Ekshibitionismi, perinteinen (kiihottuu paljastaessaan itsensä muille): 4,5 % (5 %)

Frotteurismi (kiihottuu hangatessaan itseään vieraita ihmisiä vasten julkisilla paikoilla): 26,7 % (26,1 %)

Masokismi (kiihottuu siitä, että joutuu nöyryytetyksi tai kokee fyysistä kipua seksisuhteessa): 23,8 % (19,2 %)

Sadismi (kiihottuu, kun saa dominoida tai aiheuttaa fyysistä kipua seksisuhteessa): 7,1 % (5,5 %)

Transvestismi (kiihottuu pukeutuessaan vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin): 6,3 % (4,9 %)

Tutkimus julkaistiin The Journal of Sex Research -lehdessä.