Raskaaksi kolmikymppisenä
Kolmikymppisellä on yleensä koulutus ja jaksamista sekä kiinteä parisuhde.
Kolmikymppisellä on yleensä koulutus ja jaksamista sekä kiinteä parisuhde.
Nykyään naiset ovat keskimäärin 28-vuotiaita saadessaan ensimmäisen lapsensa.
Tutkimustulokset viittaavat siihen, että naisten hedelmällisyys ei laskekaan iän myötä niin nopeasti kuin on oletettu. Parin vuoden takaisen yhdysvaltalais-tanskalaisen tutkimuksen mukaan 72 % 35 - 40-vuotiaista koehenkilöistä tuli vuoden kuluessa raskaaksi. 20 - 24-vuotiaista 78 % prosenttia. Selitykseksi on esitetty sitä, että kypsemmät naiset elävät terveellisemmin kuin nuoret.
Iäkkäämmät naiset yleensä myös imettävät pidempään kuin nuoret äidit, mikä alentaa merkittävästi lapsen riskiä sairastua esimerkiksi keuhkotulehdukseen tai flunssaan.
Toisaalta kohonneen verenpaineen ja raskausajan diabeteksen riski on 35-vuotiaana jopa 50 % suurempi kuin parikymppisillä, ja sikiön epämuodostumien ja kromosomivikojen sekä synnytyskomplikaatioiden riski kasvaa iän myötä.