8 tapaa, joilla ystävät edistävät terveyttä
Itsestä huolehtiminen on kunkin omalla vastuulla. Silti ei ole pahitteeksi saada välillä ystävältä rakkaudellista tuuppausta oikeaan suuntaan. Inspiroidu näistä ihanista ystävänrakkauden esimerkeistä.
Itsestä huolehtiminen on kunkin omalla vastuulla. Silti ei ole pahitteeksi saada välillä ystävältä rakkaudellista tuuppausta oikeaan suuntaan. Inspiroidu näistä ihanista ystävänrakkauden esimerkeistä.
Terveellinen ruoka, säännöllinen liikunta ja sisäinen rauha.
Jos tahtoo elää terveellisesti ja pitää elintapasairaudet loitolla, on lukemattomia asioita, joilla sitä voi edistää. Joskus motivaatio voi rakoilla, ja silloin tulee helposti luistaneeksi terveellisistä elämäntavoistaan.
Tällöin hyvä ystävä voi olla pelastus. Muistele, kuinka monta kertaa olet innostunut kokeilemaan jotain uutta, terveellistä ruokaohjetta, koska ystäväsi on pitänyt siitä.
Tai miten työkaverin elävä kuvaus treenistään tempasi sinut mukaansa mielikuvan tasolla – ja innosti myöhemmin kokeilemaan lajia itsekin.
Ystävien suositukset ovat parhaita! Varsinkin niiltä ihmisiltä, joita arvostaa eniten. Lisäbonus ystävien terveellisistä ideoista innostumisessa on, että se voi luoda tilaisuuksia hyville keskusteluille ja saada aikaan tunteen, että haluatte toisillenne parasta.
Kokosimme yhteen kahdeksan naisen ajatuksia siitä, miten heidän ystävänsä edistävät heidän terveyttään. Nämä ideat saa mielihyvin kopioida ja tuunata itselle ja ystäville sopiviksi.