Masennusta vastaan meditaatiolla ja liikunnalla
Mielen ja kehon harjoitteita yhdistämällä voitiin vähentää masennuksen oireita jopa 40 prosentilla kahdessa kuukaudessa.
Mielen ja kehon harjoitteita yhdistämällä voitiin vähentää masennuksen oireita jopa 40 prosentilla kahdessa kuukaudessa.
Tutkimuksen mukaan uusi menetelmä voi auttaa parantamaan elämänlaatua masennuksesta kärsivillä sekä murehtimiseen taipuvaisilla ja vähentää masennuksen oireita jopa 40 prosentilla kahdessa kuukaudessa. Kaksi tuntia viikossa riittää.
Yhdysvaltalaisen Rutgersin yliopiston tutkimuksessa todettiin, että meditaation ja kohtuukuormitteisen aerobisen liikunnan yhdistelmä samalla harjoituskerralla auttoi vähentämään murehtimista ja masennuksen oireita.
Sekä meditoinnin että liikunnan hyötyjä masennuksen hoidossa on tutkittu jo aiemminkin, mutta tämä on ensimmäinen tutkimus, jossa tutkitaan niiden vaikutuksia toisiinsa yhdistettynä.
Tutkimukseen osallistui 22 masentuneeksi diagnosoitua opiskelijaa sekä 30 verrokkia. Molemmissa ryhmissä raportoitiin myönteisiä tuloksia kahden kuukauden tutkimusjakson jälkeen. Liikunnalla voi siis olla yleisesti negatiivisia ajatuksia ja murehtimista hälventävä vaikutus muillakin kuin masennuksesta kärsivillä.
Uusia taitoja
Tunnin mittaiset harjoitteet alkoivat 30 minuutin meditaatiolla, jossa osallistujia opastettiin keskittymään hengitykseen ja tarvittaessa myös laskemaan hengityksiä. Mikäli ajatukset lähtivät vaeltelemaan, osallistujien piti vain huomioida tämä ja palauttaa huomio takaisin hengitykseen. Tämä harjoitus auttaa vähitellen tunnistamaan ja havainnoimaan mieleen tulevia ajatuksia ja hyväksymään huomion muutokset hetkestä toiseen.
Tutkijat totesivat, että masennuksesta kärsivillä huomion keskittämisen harjoittaminen ja liikunta auttoivat myös kehittämään uusia kognitiivisia taitoja, joista on apua tiedon sekä menneisyydestä kumpuavien negatiivisten ajatusten käsittelyssä.
LUE MYÖS: Mitä on kaamosmasennus ja miten kirkasvalolamppu voi auttaa sen voittamisessa?
Lue tutkimuksesta lisää täältä: [http://www.nature.com/tp/journal/v6/n2/full/tp2015225a.html](http://www.nature.com/tp/journal/v6/n2/full/tp2015225a.html)