Hoikistava iltapala

Kaseiinipitoinen iltapala auttaa tehostamaan elimistön rasvanpolttoa yölevon aikana.

maanantai 4. tammikuuta 2016 teksti KUNTOPLUS

Kaseiinin nauttiminen ennen höyhensaarille purjehtimista auttaa pitämään painon höyhensarjassa.

Kaseiinia sisältävät erityisesti maitotuotteet - muun muassa raejuusto, kypsytetty juusto ja maito.

5 kaseiinipitoista iltapalaa

  • Marjarahkaa ja mantelirouhetta
    Sekoita syvälle lautaselle 2,5 dl rahkaa ja 75–100 grammaa tuoreita tai pakastettuja marjoja. Ripottele pinnalle 5–10 rouhittua mantelia ja ohuelti kanelia.
  • Raejuustoavokado
    Halkaise avokado, poista kivi ja koverra irti hedelmäliha. Sekoita muhennetun avokadon joukkoon tilkka sitruunamehua ja nauti n. 2 dl raejuuston kanssa.
  • Näkkileipä ja juusto
    Viipale täysjyvänäkkileipää ja kolme tuhtia viipaletta vähärasvaista juustoa.
  • Smoothie
    2 dl rahkaa, 2 dl maitoa, puolikas banaani ja kourallinen marjoja smoothieksi sekoitettuna.
  • Reilusti maitoa
    Saadakseen kaseiinin hoikistavan vaikutuksen on juotava lähes litra maitoa.

Rahka ja skyr ovat mainioita välipalaruokia, mutta nämä hapatetut herkut sopivat hyvin myös esimerkiksi kastikepohjaksi eri aterioille.

Saavuta tavoitteesi vuonna 2020!

Ehkä sinua kiinnostaa...

KUNTO PLUS suosittelee