Enemmän iloa arkeen

12 tapaa nostaa mielialaansa.

12 tapaa nostaa mielialaansa.

1. Harrasta liikuntaa

Mitä rankempaa ja aerobisempaa liikuntaa harrastat, sitä enemmän se edistää endorfiinin tuotantoa. Kaikki liikunta antaa hyvää oloa, kun liikkuu yli puoli tuntia kerrallaan.

Ulkona liikkuminen tuottaa enemmän endorfiineja kuin sisäliikunta. Juoksuhurmio eli flow lienee tunnetuin ja tutkituin liikuntaan liittyvä voimakas hyvänolontunne.

2. Kuuntele musiikkia

Mieleisen musiikin kuunteleminen edistää endorfiinituotantoa ja auttaa rentoutumaan. Klassinen ja instrumentaalimusiikki ovat tutkimusten mukaan parhaita valintoja. Tärkeintä kuitenkin on, että kuuntelee musiikkia, josta itse pitää. Tutkijat ovat laskeneet, että puolen tunnin musiikin kuuntelu voi rauhoittaa saman verran kuin diatsepaamitabletti.

LUE MYÖS: Bluetooth-kuulokkeet testissä – löydä itsellesi sopivat

3. Syö maustettuja ruokia

Vahvat mausteet saavat endorfiinit erittymään. Aivot tulkitsevat makunystyröiden voimakkaan ärsytyksen kivuksi ja lähettävät liikkeelle runsaasti endorfiinia kipua lievittämään.

Chili on voimakkaimpia endorfiinituotannon laukaisijoita. Chilin sisältämää kapsaisiinia käytetään jopa kivun lievityksessä.

4. Oleskele auringossa tai ainakin valossa

Mitä enemmän aurinkoa, sitä enemmän endorfiineja vapautuu. Ultraviolettisäteet aiheuttavat kuitenkin myös ryppyjä ja ihosyöpää, joten liioitella ei pidä. Myös päivänvalolamppu (ja solarium) auttavat silloin, kun oikeaa aurinkoa ei saa.

5. Rentoudu akupunktiolla

Kun akupunktioneula pistetään ihoon, endorfiinien määrä selkäytimessä nousee. Keskushermoston välittäjäaineiden endorfiinien vapautumista aktivoiva akupunktio toimii perifeerisenä ärsykkeenä, joka estää kipuviestin kulkemisen aivoihin (ns. porttikontrolli).

6. Naura sydämesi pohjasta

Nauru ja ilo lievittävät stressiä ja laukaisevat jännitystiloja. Usein kunnon naurun jälkeen saa lisää energiaa tai hyvän idean, jonka avulla pääsee eteenpäin jumiutuneesta tilanteesta. Naurun vaikutuksesta aivoista vapautuu endorfiinin lisäksi muitakin iloa ja hyvän olon antajia kuten serotoniinia ja dopamiinia.

7. Naura vedet silmissä

Joskus nauru ja itku ovat lähellä toisiaan. Kun itkee ilosta, endorfiinit virtaavat ja hyvä mieli lisääntyy.

Myös kivun ja kiukun kyyneleet saavat endorfiinin erittymään, mutta silloin sen tarkoitus on lievittää pahaa oloa.

8. Nauti seksistä ja hellyydestä

Ei liene mikään yllätys, että nautinnollinen seksi ja orgasmit saavat hyvän olon aineet, kuten endorfiinit, erittymään. Aivolisäkkeen seksin ja hellyyden aikana erittämä oksitosiinihormoni lisää myös kiintymystä kumppania kohtaan. Sooloseksi toimii myös.

9. Syö tummaa suklaata

Tumma suklaa saa endorfiinin erittymään ja alentaa verenpainetta.

10. Koettele rajojasi

Kun rikkoo rajansa vaikkapa laskuvarjohypyssä, vaikeassa tentissä tai maratonilla, aivot kokevat tilanteen mahdollisena uhkana, joka vaatii pikaisesti endorfiinia elimistön suojaksi. Endorfiini myös tehostaa suoritusta.

Kun elimistö tottuu uhkaan, se vaatii yhä rankempia ja uskaliaampia haasteita saavuttaakseen yhtä suuren onnen tunteen.

Lue myös: Mielialan seuranta, moodtracking – näin pääset alkuun

11. Meditoi

Meditoinnin tuottamat endorfiinit saavat stressaantuneet aivot rentoutumaan ja myönteisemmäksi. Samalla aivolisäkkeen ja lisämunuaisten erittämien stressihormonien määrä vähenee.

Mietiskellessä elimistö rentoutuu. Mietiskelyn ei tarvitse olla tietoista: sama vaikutus on sillä, että katsoo elävää tulta tai merta ja antaa mielen tyhjentyä ajatuksista, kuuntelee rauhallista musiikkia tai syventyy kirjaan.

12. Nuku hyvin

Syvä ja sopivan pituinen uni lisää hyvää mieltä. Elimistön endorfiinin ja melatoniinin tuotanto lisääntyy nukkuessa.

LUE MYÖS: Masennustesti: Millaisia oireita masennus aiheuttaa?