7 kavalaa sokerin lähdettä

Makeisia ja virvoitusjuomia osaa epäillä ylimääräisen sokerin lähteeksi, mutta moniko tulee ajatelleeksi, että aivan viattomilta vaikuttavat elintarvikkeet voivat sisältää yllättävän paljon sokeria?

Puolukat

Puolukka on OK, mutta puolukkahillo ja varsinkin pullossa myytävä puolukkakastike on piukassa sokeria!

Sokeri vahingoittaa hampaita, ja sen liiallisella käytöllä voi olla myös muita terveysvaikutuksia. Sokeri sisältää vain tyhjiä kaloreita, sillä siinä ei ole lainkaan vitamiineja tai kivennäisaineita, ja siten sillä ei ole mitään terveyshyötyjä. Saattaa olla vaikea hahmottaa, mitkä tuotteet sisältävät runsaasti sokeria, joten teimme avuksesi listan seitsemästä kavalasta sokerinlähteestä.

Kuivatut marjat ja hedelmät – Pussillinen kuivattuja karpaloita sisältää 14 sokeripalaa 100 grammaa kohti. Kannattaa siis muistaa, että myös terveellisinä pidetyissä vaihtoehdoissa voi olla runsaasti sokeria.

LUE MYÖS: Kuivatut hedelmät – terveellistä vai ei?

Kastikkeet – Näissä on yleensä rutkasti sokeria. Myös vähärasvaisissa tuotteissa voi olla erityisen paljon sokeria, sillä rasvan puuttuessa täyteläinen maku pyritään saamaan aikaan sokerilla. Valitse kastikkeita, joissa on suunnilleen 10 grammaa sokeria 100 grammaa kohti. Esimerkiksi ketsupissa määrä voi olla jopa 25 grammaa!

Luomutäysjyväkeksit – Se, että tuote on luomua tai valmistettu täysjyvästä ei valitettavasti takaa sitä, että tuotteessa olisi vain vähän sokeria. Kekseissä on usein noin 13 grammaa sokeria 100 grammaa kohti.

Hedelmäjogurtti – Jogurtit ovat usein täynnä sokeria. Valitse siis tuotteita, joissa on enintään 5 grammaa sokeria tai hiilihydraattia 100 grammaa kohti. Parasta on valita maustamaton jogurtti ja lisätä itse siihen tuoreita marjoja.

Leipä – Leivän tulisi sisältää enintään 5 grammaa sokeria 100 grammaa kohti, jotta sitä voisi pitää terveellisenä vaihtoehtona. Monet ensisilmäyksellä terveellisiltä vaikuttavat leivät sisältävät jopa 12 grammaa sokeria 100 grammaa kohti eli yli kaksi kertaa suositellun määrän.

Säilykkeet – Maustetut ja pikkelöidyt, lasipurkeissa ostettavat säilykkeet ovat usein täynnä sokeria. Säilykepunajuuret, viipalekurkut ja hillosipulit sisältävät roppakaupalla sokeria. Etsi tuotteita, joissa on enintään 10 grammaa sokeria 100 grammaa kohti. Esimerkiksi hillosipulissa on huimat 26 grammaa sokeria 100 grammaa kohti!

Aamiaistuotteet – Monet luulevat, että runsaskuituiset aamiaistuotteet sisältävät vain vähän sokeria, mutta ikävä kyllä näin ei ole. All-Bran- ja Special K -muroissa on lähes 20 grammaa sokeria 100 grammaa kohti, joten kannattaa etsiä vaihtoehtoja, joissa määrä on enintään noin 10 grammaa.

Näin tunnistat sokerin tuoteselosteessa

Sanat, jotka päättyvät -oosi, tarkoittavat erilaisia sokerin kaltaisia aineita, kuten maltoosi, dekstroosi, glukoosi, laktoosi, sakkaroosi ja fruktoosi. Näiden lisäksi kannattaa tarkkailla mm. maissitärkkelystä, joka on glukoosisiirapin toinen nimi, ja ohramallasta, joka on ohrasta tehtyä siirappia. Tuoteselosteissa sokerit luetellaan yleensä yhden sokerit-otsikon alla, mikä voi tarkoittaa sekä luonnollista että lisättyä sokeria. Kannattaa pyrkiä välttämään nimenomaan lisättyä sokeria, mutta ylipäänsä kannattaa valita tuotteita, joissa on mahdollisimman vähän sokeria.