Musiikki antaa lisää voimia
Musiikin kuuntelun vaikutusta suoritukseen tarkastelleen italialaistutkimuksen mukaan näin oli ainakin naisten kohdalla.
Musiikin kuuntelun vaikutusta suoritukseen tarkastelleen italialaistutkimuksen mukaan näin oli ainakin naisten kohdalla.
Koehenkilöiden tuli juosta niin pitkään kuin jaksoivat vauhdilla, jossa syke on 75 prosenttia maksimista. Osa kuunteli juostessaan musiikkia, osa ei. Musiikkia kuunnelleet naiset pystyivät juoksemaan 29 minuuttia ennen uupumista. Ilman musiikkia juosseet naiset jaksoivat vain 21 minuuttia. Testiin osallistuneihin miehiin musiikki ei vaikuttanut.
Lue myös: Näin valitset itsellesi sopivat urheilukuulokkeet
Tutkijat eivät osaa selittää miesten ja naisten välistä eroa, mutta ilmeisesti naisten suoritustehon nousuun vaikutti se, että musiikki vei huomion pois väsymyksestä.
Lähde: Perceptual and Motor Skills
Energiaa antavia kappaleita
Iloinen ja mieluinen musiikki on hyvä juoksun tahdittaja. Kappaleet voi valita harjoitteluun sopivan rytmin mukaan. Seuraavassa ehdotuksia kolmelle treeniteholle. Kunkin kohdalla on mainittu bpm eli iskut minuuttia kohti.
KEVYT JUOKSU, tasaisessa maastossa pyöräily tai spinning vastaavalla teholla ja kävely: 80 - 120 bpm
KESKIVAUHTINEN JUOKSU, maantiepyöräily tai spinning vastaavalla teholla, voimakävely: 120 - 140 bpm
KOVAVAUHTINEN JUOKSU, pyöräily ja spinning nopeilla mäkiosuuksilla: 140+ bpm