Kuntothaita kokeilemassa

KUNTO PLUS kokeili kuntothaita eli thainyrkkeilyn kuntoiluversiota.

KUNTO PLUSSAN kuntothai-kokeilusta MMA Team 300:ssa

Pääsimme kokeilemaan kuntothaita MMA Team 300:n salille Tampereella Timo Lampénin opastuksella. Thainyrkkeilyssä löydään ja potkitaan, niin myös kuntothaissa, mutta kuntothaissa lyönnit ja potkut suunnataan pehmustettuihin välineisiin.

Kuntothaissa varusteina olivat normaali sisäliikuntavaatteet ja salissa oltiin avojaloin ihanan kimmoisalla alustalla. Hikipyyhe ja vesipullo kehotettiin ottamaan myös, ja molemmille oli käyttöä.

Lyhyen esittelyn jälkeen lämmiteltiin menemällä pareittain reisihippaa, jossa tavoitteena oli yksinkertaisesti läpätä vastustajaa reiteen. Homma kuulosti lastentarhaleikiltä, mutta oli yllättävän hauskaa, innostavaa, tehokasta ja nostatti hetkessä hien pintaan.

Lyöntejä mallaamassa

Lämmittelyn jälkeen alettiin treenata iskuja, jotka olivat aivan samoja kuin suorat tavallisessa nyrkkeilyssä. Sitten päästiin entuudestaan tuntemattomalle alueelle eli potkuihin. Ensin harjoiteltiin potkuja parin päällekkäin pitämiin kämmeniin ja sitten suojiin. Potkukorkeus oli alimpien kylkiluiden tasalla. Potkut tehtiin yllättäen säären sisäsyrjällä eikä ollenkaan jalkaterällä.

Thainyrkkeilyohjaaja Timo esittää Kirsille, miten potku tulee suojiin, Mirja seuraa.

Pian kokemukset:

Hauskaa oli, varsinkin kun parilla oli riittävän isot ja paksut toppaukset, ettei ollut pelkoa - eikä oikein mielikuvaakaan - siitä, että olisi oikeasti telonut toista. Tunti oli mukavan monipuolinen, ja opekin hauska ja mukava eikä yhtään pelottava tapaus, vaikka ainakin mulla olikin vähän ennakkoluuloja koko hommaa kohtaan. Romuna olevat polvi ja olkapää kestivät kokeilukerran ihan yllättävänkin mukisematta, mutta en silti uskaltais lähteä vakkariinsa niiden kestokykyä kokeilemaan tällä lajilla.

Arvio asteikolla 1 - 5

LIHASKUNTO 4
LIIKKUVUUS 4
KEHONHALLINTA 5
KESTÄVYYS 3
HAUSKUUS 4

Mirja ja Tarja näyttävät thaiboxingin potkun korkeuden ja kohdan

Kirsin mielipide: Kiva kokeilu, jalkojen käyttö toi monipuolisuutta ja yllätti positiivisesti. Etukäteen vähän mietin, että näinköhän meikäläisen jalka nousee riittävästi. Monipuolinen laji, joka tarjoaisi varmasti pitkään haastetta kehon kokonaishallinnassa. Jatkoajatus jäi kutkuttelemaan, kun vain olisi aikaa... Timo oli huippukiva ohjaaja ja positiivinen palautteen antaja.

Arvio:

LIHASKUNTO 4
LIIKKUVUUS 5
KEHONHALLINTA 5
KESTÄVYYS 4
HAUSKUUS 4

Thaiboxing-ohjaaja Timo ja Mirja

Tarja iloitsi: Aaah, I am home! Entiselle kickboxingin harrastajalle tämä oli aivan mannaa niin henkisesti kuin fyysisestikin, vaikka ei lyöntejä kokeiltukaan. Mutta potkiminen on minun lajini :). Thaiboxingin potkutekniikka on erilainen kuin kickboxingissa, joten vähän aikaa meni että siitä pääsi taas jyvälle. Tämä laji on rankka mutta kunto kohoaa nopeasti kunhan kroppa tottuu. Harmi, ettei aika riitä vielä yhden harrastuksen aloittamiseen!

LIHASKUNTO 4
LIIKKUVUUS 5
KEHONHALLINTA 5
KESTÄVYYS 5
HAUSKUUS 5+

Tarja ja potkusuojat

Mirjan mielipide:

Tähän mennessä kokeilluista lajeista positiivisin yllätys. Keski-ikäisen humanistin sisältä löytyi yllättäen potkimisesta tykkäävä boxaaja. Monipuolinen laji, tekee varmasti hyvää koko keholle. Ja mielelle myös. Mahtava ohjaaja ja hyvä porukka.

LIHASKUNTO 4
LIIKKUVUUS 5
KEHONHALLINTA 5
KESTÄVYYS 4
HAUSKUUS 5

Katariinan arvio:

LIHASKUNTO 4
LIIKKUVUUS 5
KEHONHALLINTA 4
KESTÄVYYS 3
HAUSKUUS 3

Laji on erittäin rankka ja kehittää koko kroppaa ja etenkin raajojen liikkuvuutta. Edellyttää hyvää peruskuntoa ja keskikehon hallintaa.

Elina haaveili:

Aivan mahtava laji. Menin tosi ennakkoluuloisesti kokeilemaan, vaikka olin itse sinne hingunnut. Yllättäin potkut ja niiden vastaanottaminen tuntuivat tosi hyviltä. Siinä sai jotenkin liikunnasta eivan eri lailla irti kuin missään muussa lajissa, jota olen kokeillut. Äärimmäisen vapauttavaa, haastavaa ja monipuolista treeniä. Ehdottomasti haluaisin harrastaa kuntothaitakin.

LIHASKUNTO 4
LIIKKUVUUS 5
KEHONHALLINTA 4
KESTÄVYYS 4
HAUSKUUS 5

Tarja, jalka ja Timo