Kysymys
Miksi jalkani ovat hapoilla jo muutaman sadan metrin juoksemisesta? Niin käy joka lenkillä, vaikka lämmittelen hyvin ja lähden matkaan rauhallisesti.
Vastaus
Lihasten verenkierron vilkastuminen kestää muutaman minuutin, kun kävelyvauhdista kiihdytetään juoksuun. Siihen asti juostaan happivajeessa, joka pakottaa lihakset anaerobiseen työhön.
Lihaksissa muodostuu reippaasti maitohappoa sivutuotteineen ja se saa jaloissa aikaan polttavan tunteen. Jalkojen hapoille menemisen voi välttää huolellisella lämmittelyllä. Jalkojen polttelu johtuu todennäköisesti siitä, että edeltävä lämmittely on jostain syystä jäänyt vajavaiseksi. Perusteellinen lämmittely aktivoi verenkierron ja ne lihakset, joita juostessa käytetään. Lämmittely voitelee myös nivelet, koska ne saavat ympärilleen enemmän nivelnestettä. Nivelet pysyvät näin joustavina rasituksessakin.
Lämmittele seuraavasti: Lähde liikkeelle reippaasti kävellen ja ryhdy hölkkäämään rennosti vasta parin minuutin kuluttua. Sykkeen on tarkoitus tihentyä vähitellen. Jatka hölkkäämistä ja tee samalla polvinostoja ja potkuja takamukseen noin 2–3 minuuttia, jotta myös nivelet ja jänteet lämpenevät. Tee lämmittelyn lopuksi neljä kiihdytystä niin, että kiihdytät noin 50 metrin matkalla vauhtia, jatkat vielä 25 metriä ja palaat takaisin hölkkään.
Tee jokainen kiihdytys edellistä vauhdikkaammin niin, että juokset lopuksi melko kovaa vauhtia. Näiden lämmittelyohjeiden säännöllinen noudattaminen ennen lenkkiä helpottaa maitohapon polttelua lihaksissa lenkin aikana.