Miksi seksi tekee onnelliseksi
Lemmenleikit kerran viikossa riittävät lisäämään onnellisuutta. Onni ei kuitenkaan ole kiinni orgasmeista vaan kiintymyksen vahvistumisesta.
Lemmenleikit kerran viikossa riittävät lisäämään onnellisuutta. Onni ei kuitenkaan ole kiinni orgasmeista vaan kiintymyksen vahvistumisesta.
Arjen pyörityksessä olo ei aina ole erityisen seksikäs, ja iltaisin uni ehtii tulla ennen kuin lemmenleikit edes ehtivät mieleen. Seksiin kannattaisi kuitenkin satsata aikaa ja energiaa, sillä se auttaa parantamaan mielialaa – aivan ilmaiseksi. Kerran viikossa telmiminen tekee nimittäin tutkimuksen mukaan olon yhtä onnelliseksi kuin mojova palkankorotus.
Rakastelu saa tunnetusti hyvänolon hormonit hyrräämään, mutta seksin onnellistava vaikutus ei suinkaan riipu orgasmien määrästä.
Sveitsiläis-kanadalainen tutkijaryhmä on todennut, että kerran viikossa seksiä harrastavat parit ovat muita onnellisempia, sillä seksi auttaa lisäämään parin välistä kiintymystä sekä vahvistamaan heidän välistään yhteyttä. Seksin kiintymystä lisäävä vaikutus näyttäisi myös liittyvän nimenomaan sen yhteydessä tapahtuvaan hellimiseen. Jos parilla ei ole mahdollisuutta harrastaa seksiä, läheisyyttä kannattaisi silti vaalia.
Ylenpalttinen hurvittelu ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Tutkimuksen mukaan seksin onnea tuovat hyödyt eivät nimittäin vastaavasti kasva vaikka seksiä harrastettaisiin useammin kuin kerran viikosssa.
Lähde: Research Digest