Osaavatko naiset moniajon paremmin?

Rästityö kesken tietokoneella, kaveri avun tarpeessa puhelimen päässä ja ruoka porisemassa liedellä. Arjessa kysytään välillä kykyä pitää monta palloa ilmassa yhtä aikaa, mutta onko multitaskaus oikeasti vain naisten erikoislahjakkuutta?

Nainen multitaskaa

Kyky hallita monta tehtävää yhtä aikaa ei välttämättä johdu sukupuolesta.

© iStock

Multitaskaamisen salaisuus

Multitaskauksesta tai moniajosta puhutaan silloin, kun tarkoitetaan useamman asian tekemistä yhtä aikaa. Mitä multitaskaaminen oikeasti on? Entä mitä aivoissa tapahtuu, kun yritämme pitää monta palloa ilmassa yhtä aikaa, oli sitten kyse kodin arjesta tai kiireisestä työpäivästä? Ovatko naiset oikeasti parempia multitaskaajia?

Mitä aivoissa tapahtuu

Pariisilaisen Pierre et Marie Curien yliopiston aivotutkijat selvittivät, mitä aivoissa tapahtuu, kun kahta asiaa hoidetaan samaa aikaan. Kun osallistujille annettiin hoidettavaksi kaksi yksinkertaista tehtävää samanaikaisesti, kävi ilmi, että oikea aivopuolisko otti haltuun yhden tehtävän (jota merkitsevät kuvassa punaiset alueet ja tekstit goal A, action A), ja vasen aivopuolisko alkoi huolehtia toisesta (keltaiset alueet, goal B, action B). Sen sijaan kolmannen tehtävän kanssa on jo ongelmia. Tämän vuoksi voi myös olla helpompi tehdä valintoja kahden vaihtoehdon välillä useamman sijaan.

Aivojen etuosassa on eräänlainen "vaihtoalue" (oranssi alue, goal switch), joka ohjaa lohkojen yhteispeliä ja huomiota vuorotellen tehtävien välillä. Vaihto käy niin vikkelästi, että ihminen kokee hoitavansa molempia tehtäviä samaan aikaan.

Lähde: Science

Aivolohkot

MULTITASKAUS Yksinkertaistettu esitys siitä, mitä aivoissa tapahtuu multitaskatessa.

© iStock

Keneltä moniajo luonnistuu parhaiten?

Naisten uskotaan olevan parempia tekemään monta asiaa yhtä aikaa. Tutkimustulokset vuosien varrelta eivät kuitenkaan anna aivan niin mustavalkoista kuvaa asiasta. Hormonit näyttävät kuitenkin vaikuttavan asiaan tavalla tai toisella.

Vuonna 2012 tehdyn ruotsalaistutkimuksen mukaan miehet olivat parempia moniajossa kuin naiset munasolun irtoamisen aikoihin, mutta kuukautisvaiheessa olevat naiset puolestaan pärjäsivät moniajossa yhtä hyvin kuin miehetkin. Uunituoreen sveitsiläistutkimuksen mukaan naiset todella ovat parempia moniajossa, mutta kyky näyttää häviävän vähitellen sitä mukaa kuin naisten estrogeenitaso iän myötä laskee.

Tunnetko muistisairauden ensimmäiset oireet?