Ensimmäinen työpaikka vaikuttaa terveyteen
Sillä, kuinka tyytyväinen on parikymppisenä työpaikkaansa, voi olla merkitystä tulevan terveyden kannalta.
Sillä, kuinka tyytyväinen on parikymppisenä työpaikkaansa, voi olla merkitystä tulevan terveyden kannalta.
Muistatko vielä, millaista oli olla nuori, kokematon ja ensimmäisessä työpaikassa? Piti näyttää, että on työpaikan arvoinen ja samalla yrittää oppia mahdollisimman paljon tulevaa uraa ajatellen. Mutta uraakin tärkeämpää olisi ollut miettiä, olitko tyytyväinen työpaikkaasi. Uuden tutkimuksen mukaan sillä, että on parikymppisenä tyytyväinen työhönsä, voi olla suuri vaikutus terveyteen vielä nelikymppisenäkin.
Ohion yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa tutkittiin yli 6 000 pari-kolmekymppisen tyytyväisyyttä nykyiseen työhönsä. Osallistujien terveyttä seurattiin nelikymppiseksi asti. Tulosten mukaan tyytyväisyydellä työpaikkaan parikymppisenä oli yhteys myöhempiin uniongelmiin, fyysisiin sairauksiin kuten selkäkipuihin ja toistuvaan flunssaan sekä mielenterveysongelmiin. Tyytymättömyyden syitä olivat esimerkiksi huono ilmapiiri työpaikalla, itsenäisyyden puute työssä ja riittävien haasteiden puuttuminen.
Nyt saatat miettiä, oletko riittävän tyytyväinen nykyiseen työhösi, koska yhtenä päivänä viime viikolla olisit mieluummin jäänyt kotiin. Ei kannata vetää liian hätäisiä johtopäätöksiä. Jos tyytymättömyyden tunne kuitenkin jatkuu pidempään, voisit ehkä miettiä omaa työtilannettasi ja uraasi.
Lähde: shape.com