Itsetehtyä sinappia

10 minuuttia

Sinappi on hyväksi terveydellesi. Se edistää energiankulutusta, lihasten kasvua ja haavojen paranemista sekä lievittää ummetusta.

Valmista juuri sellaista sinappia kuin haluat – vaikkapa chilin, valkosipulin tai lakritsan makuista.

Itsetehtyä sinappia

Pidä näyttö päällä

Ainekset

2 annosta

  • 6 rkl rkl sinapinsiemeniä (esim. 4 rkl keltaisia ja 2 rkl mustia siemeniä)
  • 1 dl nestettä (esimerkiksi sekoitus, jossa on vettä, etikkaa ja viinirypälemehua)
  • 1 tl suolaa
  • 1 rkl kurkumaa (sen mukaan miten keltaista sinappia haluat)
  • 1 rkl sokeria tai hunajaa
  • Lisäksi chiliä, valkosipulia, tilliä, tyrnimarjaa, katajanmarjoja, lakritsijauhetta tai vastaavaa. Valitse mauste, josta itse pidät eniten.

Valmistus

Mittaa sinapinsiemenet kahvimyllyyn tai mortteliin. Lisää neste ja muut aineet.

Kaada sinappi kiehuvalla vedellä huuhdottuun lasipurkkiin ja laita jääkaappiin pariksi vuorokaudeksi vetäytymään.

Sinappi säilyy jääkaapissa noin 3 kuukautta.