Sirottele siemeniä salaattiin

Siemenet ovat oivallinen lisä ruoanlaittoon, sillä niistä saatava energia voi hulahtaa hetkessä.

auringonkukansiemeniä valkoisella taustalla

Koristele siemenillä

Siementen lisääminen salaattiin ei tule kalliiksi ainakaan kalorien puolesta, vaikka niissä onkin energiaa enemmän kuin vaikkapa suklaassa. Siemenet sulavat kuitenkin niin huonosti, että ne läpäisevät ruuansulatuskanavan luovuttamatta juuri energiaansa. Ainakin kokonaisina. Itse asiassa siemenet muistuttavat kuituja sikäli, että ne saattavat jopa sitoa jonkin verran aterian muiden ainesten energiaa itseensä.

Miten siemenet kannattaa syödä

Siemenistä imeytyvän energian määrä riippuu siitä, onko siemenet esimerkiksi liotettu tai murskattu tai pureskellaanko ne syödessä. Kokonaisena nielaistuista siemenistä ei energiaa imeydy juuri lainkaan, ja pureskellessakin energiasta imeytyy ehkä vain puolet, sillä osa siemenistä jää kuitenkin ehjiksi.

Kokeile myös: Lisää pellavansiemeniä leivonnaisiin. Energiaa niistä ei imeydy juuri lainkaan, sillä 90 % niistä kulkee ruuansulatuselimistön läpi hajoamatta. Lisäksi niistä saadaan terveellistä ravintokuitua.