Herkkupeppu vippaskonsteilla

Kyllästyttääkö pepputreeni, joka ei tunnut tuottavan toivottuja tuloksia? Jos turvaudut samaan aineeseen, jonka käytöstä Kim Kardashiania ja Jennifer Lopezia epäillään, tulokset ovat taatut vaikka rohto on katkera.

Tähtien herkkupeppu ei välttämättä ole lainkaan luomu vaan kenties jopa epäeettinen!

Nautitut ruoka-aineet vaikuttavat tunnetusti lihasten ja vararavinnon kertymiseen ja sijaintiin. Esimerkiksi omenat, mustikat, meloni ja paprika auttavat saamaan litteän vatsan, mutta herkullisen pepun resepti on tähän saakka ollut vähemmän tunnettu. Yhdysvaltalaisen Berkeleyn yliopiston tutkimusryhmä on nyt todistanut virtahepokuoriaisen vaikutuksen pakaroiden rasvakudoksiin.

Tutkimusryhmän johtaja, entomologi Peter Parker kertoo epäilevänsä, että Kim Kardashianin peppu EI ole kauneuskirurgian tulosta vaan uhanalaisesta virtahepokuoriaisesta saatavan uutteen ansiota.

Booty Bug (suurennos 1:20)

Booty Bugina Hollywoodissa tunnettu virtahepokuoriainen (Cetonia Kiboe) on virtahepojen nahan talilla elävä kuoriainen.

Uskoitko, että kämmenellä on kuoriaisia tai kuoriaisuutekapseleita? Juu, ei. Ne ovat suklaakuorrutettuja chia-siemeniä, joita KUNTO PLUSsan päätoimittaja Karen toi tuliaisina Yhdysvalloista.

Booty Bug -uute nautitaan enterokapseleina, jotka imeytyvät ohutsuolessa. Yhden kapselin valmistukseen tarvitaan noin 10 kuoriaista, joten arvata saattaa, että uute ei ole mitenkään edullista eikä edes laillista, sillä virtahevot ovat uhanalaisuusluokitukseltaan vaarantuneita, eikä niitä ole maailmassa enää kuin noin 125 000 yksilöä, minkä vuoksi myös virtahepokuoriainen on erittäin uhanalainen.

Virtahevon talia syövistä kuoriaisista saatava uute saa nisäkäsnaaraiden pakarojen rasvasolut kasvamaan jopa satakertaisiksi. Virtahepokuoriaisille ravinnossa tahattomasti jo kohdussa tai varhaislapsuudessa altistumisen epäilläänkin olevan yksi syy siihen, miksi juuri Afrikassa esiintyy suuria pakaroita. Myös tiettyjen paviaanien erikoislaatuiset pakarat saattavat olla seurausta lajien jatkuvasta altistumisesta virtahepokuoriaisille.

Virtahepokuoriaisten vaikea saanti on pahentanut salametsästystilannetta Afrikassa, ja kuuluisuuksien joukossa on nousemassa kuoriaisten kauneuskäyttöä vastustava "Ban the Booty Bug" -liike, johon kuuluvat muiden muassa Madonna, Natalie Portman, Winona Ryder ja Sigourney Weaver.

Tämän hetken suosituimmat
Treenimotivaatio

6 kevyttä tapaa treenata silloinkin, kun ei jaksaisi

Ennaltaehkäisy

Miksi saunominen on terveellistä

Voimaharjoittelu

Nämä 5 perusliikeryhmää treenaavat koko kehon lihakset

Energiankulutus

LASKURI: Kaloritarve

Letut ja lettutaikina

VIDEO: Terveelliset ja herkulliset banaaniletut 5 minuutissa

295 kcal
5 minuuttia
Mehut

Inkiväärishotti tekee hyvää

1:15 tuntia
Laihdutus

PAINOINDEKSILASKURI: laske painoindeksisi eli BMI

Terveellinen ruokavalio

Näin muunnat grammat desilitroiksi

Syöpä

Suurentunut imusolmuke on useimmiten harmiton

Ravitsemusneuvoja

Jätä suolapurkki rauhaan

Lisää aiheesta: Kuntoplus
Kuntoplus

KUNTO PLUSsan nettitreenit ilmaiseksi – vapaa pääsy kaikkiin sisältöihin

Kuntoplus

KUNTO PLUSsan treenivideot ja ruokalistat – nyt on helppo elää terveellisesti!

Kuntoplus

KUNTO PLUS app – helppoa ja terveellistä treeniä ja ruokaa

Kuntoplus

Lataa KUNTO PLUS appi täältä

Kuntoplus

KUNTO PLUSsan ateriaehdotusten perusta

Kuntoplus

KUNTO PLUS digitaalisena

Kuntoplus

KUNTO PLUSsan aiempien kilpailujen voittajat

Kuntoplus

FAQ: Kysymyksiä ja vastauksia KUNTO PLUSsan Reittisuunnittelusta

Kuntoplus

Uudet kartat KUNTO PLUSsan Reittisuunnittelussa

Kuntoplus

Oletko valmis uuden alun uuteen päivään? Ihania reseptejä ja kannustusta niin kuin aina! 2020

Kuntoplus

Fooddiary.fi – kiitos kuluneista vuosista

Newsletter background
KUNTO PLUSsan suositukset
Ennaltaehkäisy

Miksi päänahka kutiaa?

Psykologia

Tee testi: Oletko optimisti vai pessimisti?

Kuntoplus

KUNTO PLUSsan treenivideot ja ruokalistat – nyt on helppo elää terveellisesti!

Terveellisiä reseptejä

Tee itse hapanjuuri

598 kcal
4–6 päivää
5 km juoksuohjelmat

Kuunneltava juoksuohjelma: 12 viikon kuluttua juokset 5 km – vaikka aloitat nollasta

Litteä vatsa

Vatsatreeni vasta-alkajille: Tehokas treeniohjelma tuottaa tuloksia!

Psykologia

Masennustesti: Onko kyseessä masennus vai ohimenevä alakulo?

Treenivaatteet

5 TÄRKEÄÄ OMINAISUUTTA: kiinnitä näihin huomiota, kun ostat talvijuoksutrikoita

Terveys

Kokeile kirkasvalolamppua kaamosmasennusoireiden lievittämiseen

Kuntosali

Opas: Kuntosalilaitteet tutuiksi