Heli Heiskanen

Heli Heiskanen on psykologi ja työterveyspsykologi. Hänen erityisosaamistaan ovat kokonaisvaltainen mielen hoito, erityisherkkyys (HSP), stressinhallinta, työhyvinvointi, intuitiivinen parantaminen ja henkinen kasvu.

Mitkä ammatilliset ja henkilökohtaiset tekijät ovat Sinulle tärkeimpiä motivaation lähteitä?

– Ihmisyyden ymmärtäminen ja ihmisen kehityksen tukeminen ovat elämäntehtäväni. Nautin vapaudesta käyttää luovuuttani ja intuitiota työssäni. Sisäinen rauha ja läsnäolo ovat kaiken perusta.

Mitä erityistä tahdot antaa ihmisille?

– Itsetuntemusta, itsensä ja elämänsä hyväksymistä sekä henkistä kasvua. Ongelmien muuntumista voimavaroiksi ja tapahtumissa piilevän viisauden näkemistä. Omaksi todelliseksi itseksi tulemista ja oman näköistä elämää.

Mikä on mielestäsi suurin ammatillinen saavutuksesi?

– Intuition johdattamana olen kehittynyt ammattilaisena sekä työkokemusten, opintojen että omien elämänkokemusten ja haasteista selviytymisen kautta. Jos niin voi sanoa, niin suurin ammatillinen saavutukseni on nykyinen työni ja tapani auttaa ihmisiä.

Kuinka Sinä pidät itsesi terveenä?

– Herkkänä ihmisenä tarvitsen paljon rauhaa, lepoa ja yksinoloa vastapainoksi ihmisten parissa tehtävälle työlle. Nautin lukemisesta, maalaamisesta, meditaatiosta, saunomisesta, vesiliikunnasta ja luontokävelyistä. Pyrin syömään terveellisesti ja pitämään elämäni tasapainossa.