Rakko jalassa

Toimivat neuvot rakkojen ehkäisemiseen ja hoitoon.

Apua ongelmaan

Rakko syntyy, kun ihon kerrokset hankaavat toisiaan vasten. Ihon päällimmäisen ja alemman kerroksen välillä on pehmeää kudosta, joka rikkuu, jos jalkineet hankaavat tai puristavat. Rikkoutuneeseen kudokseen kertyy nestettä, ja syntyy rakko.

Näin ehkäiset rakkojen syntymistä ja hoidat ongelman, jos vahinko on jo päässyt tapahtumaan:

Ehkäise rakkojen syntyminen

  • Käytä riittävän tilavia kenkiä. Muista, että jalat turpoavat kuumassa ja noin puolen kengänkoon verran juostaessa.
  • Käytä hyvinistuvia sukkia, jotka eivät valu jalan alle.
  • Jos juokset tai kävelet paljon, käytä juoksusukkia, jotka siirtävät kosteutta pois iholta. Märät sukat lisäävät rakkojen ilmaantumista.
  • Pidä jalat kuivina: käytä jalkatalkkia juostessa. Pue vaellukselle kahdet sukat päällekkäin tai tuuleta jalkoja tauoilla.
  • Hoida jalkojasi: raspaa pois kovettumat ja paksuuntunut kuollut ihosolukko, käytä jalkavoidetta.
  • Rakkojen syntymistä voi kokeilla estää lukkonauhoitukseksi kutsulla näppärällä nauhoituskikalla, jonka avulla kantapään saa istumaan kengässä napakasti. Lukkonauhoituksessa käytetään myös tossujen ylintä nauhanreikää, ja näin kenkä saadaan tukemaan kantaa entistä paremmin.

Lukkonauhoitus

  1. Nauhoita kengät tavalliseen tapaan toiseksi viimeiseen reikään asti. Pujota nauha ulkokautta takimmaisesta reiästä ja jätä se hieman löysälle silmukaksi. Tee sama toisella puolella.

  2. Vedä nauhojen päät ristiin silmukoiden läpi: oikeanpuoleinen nauhan pää vasemmasta silmukasta läpi, ja vasemmanpuoleinen nauhan pää oikeasta silmukasta läpi.

  3. Kiristä nauhat alhaalta ylös rauhallisin, napakoin vedoin. Kiristä lopuksi silmukat. Näin kengät istuvat kauttaaltaan napakasti, eikä kantapää pääse liikkumaan kengässä juoksun aikana.

Hoito-ohjeet rakoille

  • Rakko paranee 1 - 3 viikossa.
  • Paranemisnopeuteen vaikuttaa se, pysyykö rakko ehjänä. Ehjä rakko paranee nopeammin kuin puhjennut.
  • Jos rakko on niin suuri, että se on hankala kengässä, puhkaise rakko reunasta steriilillä neulalla ja purista neste varovasti pois.
  • ÄLÄ revi tai leikkaa rakon ihoa pois. Päällimmäinen ihokerros suojaa verinahkaa ja nopeuttaa ihon paranemista – jopa viisinkertaisesti.
  • Suojaa rakko mieluiten apteekista saatavalla hydrokolloidilaastarilla, jota pidetään, kunnes rakko on parantunut. Myös tavallinen laastari tai urheiluteippi suojaa.
  • Huom! Jos rakko on tulehtunut, puhdista alue ja hoida tulehdus ennen kuin käytät hydrokolloidilaastaria.