"Ihanaa, ettei vatsa enää pullistele housuista."

29-vuotias Lærke, ennen: 72,2 kg, nyt: 64,4 kg. Tulos: -7,8 kg

"Olen saanut uutta energiaa, jota olen kaivannut todella kipeästi!"

Mihin olet kaikkein tyytyväisin, kun katselet itseäsi peilistä?

Vatsa ei enää roiku housujen vyötärön yli, eikä selän puolellakaan ole enää pahoja makkaroita.

Huomaatko muutoksen muulla tavalla?

Suoli toimii säännöllisemmin. Elimistöni ryhtyi myös kapinoimaan, kun dieetti oli ohi ja kävin ensi kerran juhlimassa tavalliseen tapaan. Seuraavana päivänä tiesin tosiaan juhlineeni, ja se sai minut ajattelemaan taas terveyttäni.

Mikä on ollut parasta dieetissä?

Tietenkin painonpudotus - mutta myös se, että olen paljon entistä tarmokkaampi.

Kuinka kaikki sujui?

Kaikki oli paljon helpompaa kuin uskoin. Olen pitänyt laihdutuskuureja toivottomina, mutta nyt se tuntui helpolta.

Miltä olo tuntui dieetin aikana?

Ensimmäisellä viikolla oli kiljuva nälkä, mutta se meni ohi. Olen myös ollut täynnä energiaa, mitä olin todella kaivannut.

Käytitkö viikossa kaksi tavallisten annosten päivää vai olitko koko ajan dieetillä?

Pidin tavallisia ruokapäiviä. Tein niin yleensä silloin, kun vietimme aikaa yhdessä perheen kanssa tai kun tapasin ystäviä. Viimeisinä viikkoina käytin normaalipäiviä myös jaksaakseni, koska omien suosikkiruokien välttäminen alkoi tuntua vaikealta.

Miten pärjäsit juhlissa tai muualla, missä oli paljon houkutuksia?

Ne sujuivat hyvin, vaikka välillä olisi tehnyt mieli juoda lasi viiniä. Join vettä muutenkin tarpeeksi!