Jos liikunnan määrä on lähtötilanteessa ollut olematon tai ainakin vaatimaton, liikunnan aloittamisen aikaansaamat muutokset elimistössä voivat piilottaa edistyksen, vaikka rasvaprosentti onkin laskenut.
Liikuntaharrastuksen alussa ei pidä lannistua, vaikka tuloksia ei näkyisikään vaa’alla.
Syy ei ole niinkään siinä, että lihakset kasvaisivat äkkiä, kun liikuntamäärää lisätään. Lihasten kasvu on harvoin syynä muutamien viikkojen aikana tapahtuneeseen usean kilon painon nousuun. Todennäköisempi syy on, että kuntoilu vaikuttaa veren määrään elimistössä, hiilihydraattien varastoitumiseen lihaksissa sekä kehon nestetasapainoon.
Ennen kaikkea on tärkeää muistaa, että vaa'an lukemilla ei ole merkitystä, kunhan rasva sulaa kehosta. Edistymistä voi sen sijaan seurata monella muulla tavalla.
Yksi parhaista keinoista on tarkkailla vaatteiden istuvuutta. Jos vyöhön saa tehdä uusia reikiä tai vaatevarastoa täytyy uudistaa numeroa tai paria pienemmillä vaatteilla, voi olla varma siitä, että tulokset eivät ole kuvittelua.
Voit myös pitää kirjaa vyötärön-, lantion- ja reisienympäryksestä. Kun rasva lähtee, mitat pienenevät.
Martin Kreutzer
Kesä on täällä – NYT on aika! KUNTO PLUSsan strategiaohjelman avulla voit karistaa kehostasi 5 kiloa vain 50 päivässä.
Oletko valmis omaksumaan uuden elämäntavan, joka polttaa rasvaa ja korvaa sen lihasmassalla hitaasti mutta varmasti?

Ohjeillamme kevennät kärsimättä nälkää ja terveellisesti! Päivän energiasaldo on alle 1500 kcal vaikka syöt kunnon aamiaisen, lounaan, 3 välipalaa ja päivällisellä grillibroileria!
Treenaamisen aloittaminen voi saada painon nousemaan.
Laihdutuskuurit saavat aineenvaihdunnan säästöliekille.
Näin pidät päivän kalorisaldon kurissa, kun päivälliseksi on hotdog ja salsaa.
Naiset rakastavat chiliä, ja tutkijatkin ylistävät sitä.