Nainen syö hampurilaista vesipullo toisessa kädessä
© iStock

Neljä asiaa, joiden takia tulee helposti syötyä yli tarpeen

Elimistö ei tarvitse määräänsä enempää energiaa, mutta vatsaa tulee helposti täytettyä liikaa monestakin syystä.

maanantai 9. tammikuuta 2017 teksti Anja Bruneskjold

Jos aterian jälkeen maha pingottaa ja olo on ähkyinen, on luultavasti ruokaa tullut mätettyä liikaa yhdellä istumalla. Listasimme neljä tavallista syytä siihen, miksi päivän mittaan tulee kuin huomaamatta syötyä liikaa.

Aamiainen jäi väliin

Jos päivittäisestä energiansaannista halutaan nipistää, aamiaisesta ei kannata aloittaa. Kun aamiainen kuitataan vesilasillisella, jos silläkään, lounaaseen mennessä nälkä on todennäköisesti yltynyt niin hurjaksi, että aterialla tulee syötyä kaksin käsin. Tällöin ei myöskään tule välttämättä valittua terveellisimpiä vaihtoehtoja, vaan mitä tahansa, mitä on nopeimmin saatavilla, ja lopulta kaloreita kertyy paljon enemmän, kuin terveellisestä aamiaisesta ja lounaasta yhteensä.

Ateria syödään tv:n ääressä

TV:n tai tietokoneen ääressä tulee helposti syötyä enemmän kuin tarvetta olisi, kun huomio on ruokailun sijaan ruudun tapahtumissa. Tällöin ateriasta jää helposti turvonnut ja väsähtänyt olo, kun mahaa on täytetty huomaamatta aivan liikaa.

Janoa luullaan näläksi

Nälän tunnetta voi joskus olla vaikea erottaa janosta, ja tällöin tulee helposti syöpöteltyä turhaan, kun elimistö kaipaakin oikeasti vain nestettä. Epämääräiseen nälätykseen voi kokeilla juoda ison lasin (tai pari) vettä ja odottaa 20 - 30 minuuttia - nälkä saattoikin olla vain janoa.

Ruokaa lastataan kaverin lailla

Seurassa tulee helposti syötyä samaan tahtiin muiden kanssa. Kannattaa kuitenkin kuulostella omaa oloa ja lopettaa ajoissa - kaverisi saattaa tarvita nälän taltuttamiseen paljon suuremman määrän ruokaa kuin sinä.

Ehkä sinua kiinnostaa...